Kompa täytti eilen 2 vuotta ja mä olen niin iloinen, että olen saanut pitää sen näinkin kauan. Maanantaina otettiin nimittäin askel huonompaan suuntaan. Olen jotenkin ollut valmistautunut liikkumisen ja tasapainon huononemiseen, mutta ei myöskään ollut kovin iso yllätys, ensijärkytyksen jälkeen, että se sai epileptia-tyyppisen kohtauksen. Lääkäriin päästiin heti, vaikka tiesinkin, että se luultavasti toipuu ennen kuin siellä ollaan. Lääkäri totesi likan olevan hyvin palautunut, määräsi ensiavuksi lääkettä, jos siis kohtaus ei jatkossa viidessä minuutissa mene ohi. Sen ihmeellisempiä tutkimuksia emme kumpikaan katsoneet tarpeelliseksi vaan nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja valmistaudutaan päätöksen tekemiseen. Joku varmaan pitäisi ratkaisua jo ihan selvänä, mutta koska koira ei ole mitenkään kärsivän oloinen ja parin päivän parkumisen jälkeen totesin, että mä olen kaikesta huolimatta saanut edelleen nauraa sen tekemisiä enemmän kuin itkeä, katsotaan nyt vielä jonkin aikaa. Yksi tekijä on kyllä vielä Ansan jaksaminen, sillä tuntuu olevan pinna kiristynyt Kompan suhteen, eikä Kompa enää anna periksi. Ansa ei saa kärsiä mun itsepäisyydestäni, se ajatus tuli päällimmäiseksi, kun tyttöjä toistensa kimpusta tiistaina erottelin. Nämä tilanteet johtuvat kuitenkin liiasta kiihtymisestä ja ne voinee välttää, meillä ei enää haravoida koirien nähden.

Kompan touhuja: