Oletteko kuulleet, että on ihan normaalia, että nartulla on juoksu pari kertaa vuodessa? Ja jos se on viimeksi juossut lokakuussa, on melko todennäköistä, että se juoksee huhtikuussa? Eikä siis esimerkiksi heinäkuussa? Ja ilmeisesti joku tunnollinen omistaja myös laittaa muistiin milloin juoksu on ollut, jotta voi ottaa tämän huomioon kisoja tai muuta sellaista suunnitellessaan. Eikä vain muistele, että sehän oli tosi myöhässä viimeksi, jotta seuraavaksi sitten varmaan kesällä, niin että kaikki reissut jää tekemättä. 

Siis ottaa vaan hiukan päähän oma hajamielisyys. Blogista sain kaivettua tiedon, että Ansalla oli juoksu ihan normaalisti viimeksi ja nyt sillä on juoksu ihan normaalisti taas. Ja nyt saa kerjätä rahoja takaisin paristakin paikkaa ja ilmoitella kimppakyytiläiselle, ettei me sitten tullakaan, sorry. Olisinpa edes Pinkon ilmoittanut samoihin kisoihin, mutta kun ajattelin hiukan säästää vanhaa miestä.

Mutta positiivista on se, ettei enää tarvitse murehtia mitä pahimmillaan agirotureissusta tulee jättiblondin, kiimanartun, machomiehen ja sekokeharin kanssa. Paitsi että Kompan olisi pitänyt juosta ennen Ansaa, sepäs se olisikin somaa, kiimainen sekokehari mukana. Kyllä nartut on ihania! Mutta urosta en siltikään enää ottaisi.

Sitten niihin pelottomiin kisoihin. Sunnuntaina kolme starttia Ansan kanssa ATT:llä ja ekalta radalta 0 ja 3. sija toi vielä A-sertin. Ansa sai ekan putken suulta maalarinteipinpalan takatassuun, mutta ei onneksi antanut sen haitata menoa mitenkään. Rata oli melko helppo, ihmettelin hiukan miten paljon sieltä monet huiput nappasi vitosia. Mutta omapahan on häpeänsä. Toka rata oli yhtä helppo, mutta mulla oli tyypillinen nollanjälkeinen löysä asenne, ihan kamalaa touhua. Hyllyn jälkeen ryhdistäydyin ja loppu tosi kivan tuntuista menoa. Kolmatta rataa en enää edes muista, jotain sielläkin sählättiin parin vitosen verran. Mutta ei pelottanut yhtään, johtuen varmaan mukavan sujuvakulkuisista radoista.

Maanantaina molemmat koirat mukana Janakkalassa ja kotiintuomisina onneton 10 hyppyradalta Pinkon kanssa. Hypäri juostiin ensin, ei mitään ihmeellistä, paitsi lujaa sai mennä jos halusi oikealla reitillä pysyä. Ansan kanssa jäin ihan turhaan katsomaan taakse, että hyppäskö pituuden vinosti ja sitten se jo olikin väärällä esteellä, tietysti. Enkä mä kuitenkaan olis sitä pituutta korjannut, että jätetään vanhojen muistelu radan ulkopuolelle, joohan. Pinko oli tällä kertaa epävarma kepeille menoissa, sitä tarttis varmaan jotenkin hiukan rauhoittaa siinä kohtaa. Tästä ja yhdestä rimasta vitonen. Toka rataan vaihtui tuomari ja meni homma Ansalle ja mulle melko mahdottomaksi. Alla ratapiirros. Ansaa ei vain kertakaikkiaan pysty ohjaamaan radalla, jolla on suorien putkien jälkeisiä käännöksiä pois edessä olevalta väärältä esteeltä eikä mulla mahdollisuutta päästä ulkokaarteeseen. Se hyppäsi A:n jälkeen tietysti pituuden, meni keinun jälkeen väärään putkeen ja kun touhu oli muutenkin ihan järjetöntä, en todellakaan enää halunnut kokeilla minkä reitin se päättää valita viimeisestä putkesta tullessaan. Pinkon kanssa kuitenkin pääsin ohi kaikista mulle hankalista kohdista, mutta jäin sitten tietysti ihmettelemään keppien kohdalle, että ei hitto, se tosiaan tulee sieltä viimeisestä putkesta mua kohti ja kun tajusin lähteä liikkeelle käännyin just kohti hyppyä numero 12 ja siitähän Pinko tietysti leiskautti yli. Että siihen asti meni jotenkin ja sitten ei tajua mennä oikeaan suuntaan, arvaa harmittiko.

Kolmas rata ei kovin ihmeellinen ollut, lyhytkin vielä, mutta Ansalla tais joku rima tipahtaa ja sitten aloin löysäillä ja se tuli esteiden ohi. Pinko (vai minäkö se oon) oli taas huolimaton kepeillä ja sama löysäily sen kanssa, lopussa väärällä esteelle. Tulipahan ajeltua sinnekin suuntaan, ihan kiva paikka.

Mutta nyt siis Ansa jää tauolle ja Pinkon kanssa jatketaan, jos sitä ei riistetä multa pois. Paimentamassakin oltiin taas, otin vain Pinkon tällä kertaa, kun ajattelin, että Ansalla on niin paljon aksajuttuja menossa ja tulossa. Pinkosta paljastui nyt hiukan arveluttavampi puoli, mä en sittenkään tiedä haluanko viedä kisoihin koiran, joka purkaa ehkä hieman liian rajusti turhautumistaan lampaisiin. Mutta jos se siitä alkaisi helpottaa ajan kanssa. Ja ainakin ne liikkui, ne pässit meinaan. Ens viikolla hakuja, mä varustaudun henkisesti vaikeuksiin. Pinkollahan on hankalaa lampaiden ottaminen pois tolppakoiralta, mutta toisaalta sillä on tämä rähinällä sekaan vaan tyyli, että mites näiden kahden asian kanssa löydetään tasapaino, mielenkiintoista.