Tää brunetti, joka tässä kuvassa harvinaisesti on hetken paikallaan, jonkun ihme kyttäysvaiston pakottamana, on kuulkaas aika hauska harrastuskaveri.

Viimeksi tokotreeneissä tehtiin aloliikkeet kahdessa osassa ja sehän osaa. Hieman alkaa keulia, kun kehuu ja meinaa karata palkalle, mutta eihän sen kanssa ole vielä paljoa otettu liikkeitä putkeen. Parin minuutin paikallaolokin onnistuu ja oli vielä jonkun verran häiriötäkin, kun toiset koirat nousivat ja liikkuivat. Sen verran kuitenkin jänskätti paikallaolo ja varsinkin luoksepäästävyysharjoitus, että hilseelle veti. En aio nyt kiirehtiä kokeen kanssa, tehdään varmemmaksi kopeloinnin kesto ja katsotaan sitten myöhemmin. Ja tietysti ylemmän luokan liikkeitäkin voi alkaa ajaa pidemmälle, hyvällä alullahan niissäkin jo ollaan.

Lauantaina käytiin taas kisaamassa, mä olen niin koukussa. Siellä sitä sitten ihmettelee, että mitä järkeä kuluttaa koko päivä ja ajaa pitkä matka saamaan hyllyjä, mutta jo kotimatkalla alkaa poltella seuraava kisamahdollisuus ja niinpä niitä sitten riittää tähän aikaan vuodesta joka viikonlopuksi. Eikä ne kisat nytkään ihan mahdottoman huonosti menneet, paljon paremmin kuin pääsiäisenä. Tuloksena 5 (A:n alastulo, oletan), 2xhyl (mun alla tais olla juoksuhiekkaa, Ansan ei) ja 0 ja 5.sija. Ja hirmu kivaa seuraa taas paikalla. Näin Ansaa pienemmän poron, jota luulin kelpieksi, kunnes se lähti radalle ja Ansaa luultiin poroksi, kunnes se lähti liikkeelle. Pitäisi ehkä taas saada pari kiloa pois rouvasta, kun sillä tota ikääkin alkaa olla. Mutta reippaasti se edelleen radalla liikkuu, kun sen vaan saa lähtöön, niin ruoan etsiminen unohtuu hetkeksi.

Sunnuntaina ajettiin Tampereen suuntaan Kauheita sisaruksia tapaamaan agilityn merkeissä. Ne ovat hauskoja tapauksia, kaikilla omat omituisuutensa, vai sanoisinko kelpiemäisyytensä. Kaskulle ratatreeniä alkuun ja onhan siinä vielä opettelemista, kuitenkin mulla enemmän kuin koiralla, sanoisin. Olen kuitenkin todella tyytyväinen sen tekemiseen, kepit toimii ja kontaktitkin ainakin alastulon osalta, ylösmenon se mielestäni loikkasi. Ja kerrankin sai riittävästi tehdä, yleensähän treeniaika loppuu kesken.

Ylösmenoon aloin puuttua ensin kotona. Aika nopeasti Kasku ymmärsi mattoon koskemisen yli juostessaan, mutta kun siirsin sitä sitten eilen puomille (tiedän, ihan liian aikaisin, mutta kun nyt vaan piti heti kokeilla), totesin, että metsään ollaan menossa ja tätä menoa saan vain hitaan, epävarman puomin aiemman reippaan tilalle. Hallilta jatkettiin Elinan treeneihin ja hän oli samaa mieltä, joten ensi viikolla palataan asiaan ja katsotaan miten se oikeastaan puomin tekee. Tällä kertaa tehtiin rataa, jossa päällejuoksuja ja persjättöjä ja mehän oltiin hyviä! En muista koska olisin tehnyt noin sujuvasti 14 estettä, tosin olihan niitä väännetty tovi pätkissä ennen koko suoritusta. Mutta jäi todella hyvä fiilis, sellainen ihana kihelmöinti, että tätä täytyy saada lisää ja pian.