Tämän viikon aksatreenit oli peruttu, mutta ajoin kuitenkin hallille, koska muutaman koti-illan jälkeen koirat oli jotenkin levottoman tuntuisia. Kompa ei kuitenkaan osannut tällä kertaa ollenkaan rauhoittua ja sen kanssa kävinkin sitten vaan sisällä toteamassa ettei namit maistu ja muutenkin on tosi kamalaa. Mitä sitä sitten sen enempää kumpaakaan kiusaamaan. Ansa tekikin sitten ihan hienoa kontaktitreeniä, alkaa taas löytyä nopeutta puomilla. Sehän joko juoksee läpi tai jos alan vaatia pysähtymistä, se hidastelee. Epävarmuutta sain nyt ilmeisesti karsittua pois usealla toistolla ja nyt sitten tarttis alkaa tehdä puomia samalla tavalla treeneissä kuin kisoissa - vai oliko se toisin päin. Tehtiin myös "heti"-käännöksiä, on ne vaan niin vaikeita. Putkella kokeilin käyttää käskyä jo ennen putkeen menoa, jotta Ansa osaisi ennakoida kääntymisen heti putkesta tultua, mutta en tiedä saanko treenattua tuota tarpeeksi varmaksi. Kun mä vaan olen niin kamalan kärsimätön treenaaja. Bondikin pääsi hassuttelemaan, mutta voi, miksi sen on kestänyt viisi vuotta oppia pujottelemaan itsenäisesti, molemmilta puolilta, vauhdilla, enkä enää pääse sen kanssa kisaamaan. Vaikka eihän ne kepit vielä mitään auttaisi, sen tarttis vielä oppia kontaktit.

Torstaina taas paimentamassa. Oli hiukan hankalaa, kun mulla oli tällä kertaa mukana se kiltti tokokoira, joka ei vaan kehtaa sanoa kikkaraotuksilla riittävän tiukasti. Siinä sitä sitten katsotaan kun yksi heiluttaa häntää niille ja suorittaa paikkamakuuta. Ja odottaa mua avukseen. Ja pakkohan sinne oli sitten mennä, kun toinen lampaista sai Ansan perääntymään polkemalla jalkaa ja puskemalla. Onneksi Ansa antaa takaisin, kun vaan itse tuen sitä pannasta ja vähän usutan. Tällä kertaa muisteltiin vaistonvaraista ajoa, ei meinannut tasapaino löytyä koiralta eikä ohjaajalta.

Tänään olisi ollut kolme agistarttia omissa kisoissa, mutta kerrankin taisin toimia järkevästi ja peruin, kun on hiukan flunssainen olo. Mä en yleensä välitä pienistä räkätaudeista, mutta nyt on muutenkin töistä stressiä ja ahdistaa ja sydän muljahtelee, että ehkä en kuitenkaan halua saada mitään vakavampaa radalla juoksemisen takia. Ikävä vaan, että lokakuussa hyvin alkanut nolla per kuukausi meno katkesi nyt, mutta täytyy helmikuussa sitten ottaa kaksi. Huomenna sihteerihommiin ykkösiin, enköhän sen jaksa hoitaa, hankalampaa se on perua kuin kisaosallistuminen.

Tänään olin sairastelusta huolimatta töissä keventämässä ens viikon kuormaa ja koirat mukana, jotta pääsivät sitten pienelle kaupunkikävelylle. Hauska huomata miten hyvin ne rauhoittuvat vieraassa paikassa. Ja niillä on tehtäväjako: Bondi makaa mun vieressä ja Ansa makaa sen oven edessä mistä on tilaan tultu. Ja Kompa on Kompa, se tuhosi pahvilaatikoita ja luki lehteä nimeltä Mania, passelia. Outoa on se, että Ansa arastelee tosi paljon firman lattioita. Kulkee ihan seinän vieriä, eikä uskalla ylittää metallikynnyksi. En ole muualla kuin töissä huomannut tuota, mutta eihän me varmaan missään muualla olla samanlaisiin lattioihin törmättykään. Bondille ja Kompalle ne ei tuota mitään ongelmaa ja Bondi meillä yleensä on se arkajalka. Mitäköhän Ansalle on siellä pentuna tapahtunut, en muista yhtään.