Vauhdikasta menoa ATT:n kisoissa viikko sitten ja kolme hyllyä lisää. Video hypäriltä, kiitos Maijan ja Lassen. Olishan sen takaleikkauksen pussin jälkeen voinut tehdä, noin niinkuin jos vaikka se arpa olisi voittanut. Muilla radoilla pieniä onnistumisia joissain kohdin sekä kiertoradalle sinkoutuva kelpie, eihän se mua tartte kuin lompakkoa keventämään ja kuskiksi kisapaikalle. Toisaalta, kiertoradalla tarttee olla keskipiste, onneksi mä olen Ansalle edes se.

Muuten meillä eletään epätodellisissa tunnelmissa, mittaillaan pahvilaatikoita sillä silmällä, luetaan Evirasta ohjeita ja koitetaan pitää yleinen ilmapiiri rauhallisena. Tänään otukset pääsi juoksemaan Kamin ja Ledin kanssa, Kompa oli hiukan vaisumpi kuin ennen, muuten ihan ok. Sepä se, välillä ihan ok, välillä kaikkea muuta. Maanantaina se myös antoi mulle ihanan muiston: käytiin tyttöjen kesken lenkillä ja nehän kulki niin kauniisti, molemmat. Kevyessä ravissa, tien reunassa, Kompa ei saanut kertaakaan pohkeenväistöspurtteja keskelle tietä, ei yhtäkään nenämaassajäljestysnelivetokohtausta, ei vaaninut Ansaa ollenkaan, jäi välillä haistelemaan jotain ja laukkasi vain flexin mitan ihan kuin olisi muka oppinut senkin jossain välissä. Vahti-lansun haukkumisesta se meinasi kuumeta, mutta rauhoittui kun yhdessä kuunneltiin ja juteltiin asiasta, uskomatonta. Tällaista se olisi, jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei ole. Se siitä sitten. Ja tietysti mä vielä löysin äsken Ansan kaulasta kauheet patit, mikälie imusolmukesyöpä silläkin lienee. No, onneksi on sitten vielä nämä lohduttajapojat: blondi nukkuu vieressä pää polvella ja musta hoitokoira, kaikkien lohduttajakoirien esi-isä, Pinko I Feel Your Pain ottaa tilanteesta kaiken irti ja tunkee syliin toiselta puolelta.