Huh, huh, paluu arkeen on aika rankkaa, varsinkin kun takana on neljä päivää kunnon irtiottoa siitä. Kennelleiri siis vietetty tältä vuodelta, toivottavasti ensi vuonna taas, vaikka porukkaa alkaa olla niin paljon, että järjestelyissä on jo aikamoinen tekeminen, kiitos siitä kaikille asianosaisille!

Torstaina paimennettiin koko päivä ja oltiin Maijan ja Kamin kanssa myös varikolla irrottamassa radalta karanneita lampaita kavereistaan. Hiukan oli lampaillakin hassu päivä, melkoisen levotonta porukkaa ja hommia meillä siis paljon. Olin ihan poikki kun illalla raahauduin kotiin. Omat treenitkään ei kovin kummoisesti menneet: Kompa ei oikein tajunnut mitä ollaan tekemässä ja Ansallakin on ollut parempia päiviä. Teki se kyllä ihan kivan helpotetun ykkösluokan radan, poispäinajo oli hiukan parempi kuin aiemmin, mutta siihen on nyt panostettava kunnolla.

Perjantaina ekaksi Ansan kanssa tokoa, AVO-liikkeet läpi ja olin kyllä tosi tyytyväinen siihen. Ei paineistunut yhtään, tosin palkkasin liikkeiden välissä ja oli ehkä turhan rauhallinen kehä, kun vaan tuomari oli paikalla. Seuraaminen on se meidän iso ongelma, paikka on puolisen metriä liian edessä ja sitä on niin tylsää lähteä korjaamaan. Mutta kyllä tollakin varmaan ne pari ykköstä vielä sais. Illalla Kompan kanssa jälkeä. Vedettiin Kompan velipojan omistajan, Outin, kanssa toisillemme sekä pelto-, että heti perään metsäjälki ja katottiin mitä alkaa tapahtua. Kompan jälki vedettiin Ansan karvoilla täytetyllä sukkahousupussukalla, vielä vedellä kostutettuna, kun ajattelin ettei toi kuitenkaan mitään nameja sieltä jäljeltä nouki. Pelto meni huonosti, Kompa otti melkoisesti häiriötä katsojista ja Naatista, välillä kuitenkin teki hyvinkin. Metsässä lähti sitten kone käyntiin ja mentiin hienosti jäljellä, juuri kuten olen sen nähnyt kotonakin tekevän. Tätä vois harrastaa huvikseen, hienon näköistä menoa.

Neljä päivää keskellä ihania koiria ja tapahtumia, mukana kamera ja videokamera ja saldona muutama surkea  kuva ja kotona otettu paimennusasentokuva Kompasta ja jälkipussukat, voiko olla ankeampaa.

Lauantaina agilitya kummankin kanssa. Kompa aloitti aamulla ja oli ihan yllättävän hyvä. Saatiin se menemään pussiin ja se jaksoi keskittyä tekemiseen paremmin kuin olin olettanut. Hassua agilitata hitaan kelpien kanssa. Kompa ei oikein jaksa innostua hyppelemisestä, mutta aion kuitenkin jatkaa treenaamista, koska siitä on hyötyä liikkeiden hallinnassa ja keskittymisessä. Ansan kanssa samat ongelmat kuin ennenkin: kontaktit ja tiukat käännökset mua kohti. Näihin alan keskittyä nyt sitten syksyllä, huomenna alkaa taas treenit.

Sunnuntaina jatkettiin lampaiden kanssa, Kompa teki ihan kauniisti töitä aamupäivällä tarhassa, mutta iltapäivän kuljetustreeni meni taas vaan apukoiralle rähisemiseksi, Wingo vaan on niin hurja Kompan mielestä. Ansan poispäinajotreeni meni taas huonosti, ei löydetty oikeaa tempoa ja hukattiin sitten tietysti lampaatkin lopuksi. Ehkä alkoi toiminta painaa jo koirienkin jaloissa. Ainakin Kompalta on löytynyt kotona uusi vaihde, se on nähty KÄVELEMÄSSÄ sisätiloissa, sekä istumassa ilman pakottamista, onkohan se ihan terve.

Melkoisen kuuma leirikeli oli taas saatu, mutta ihmeeksi noi otukset vaan jaksaa. Kyllä ihmisillä tulee raja ensin vastaan. Ja ällöjä pentujakin oli jokapaikassa, reippaita otuksia nuo 7 ja puol viikkoiset kelpievauvat, eivät ole milläänsäkään tällaisesta vähän reippaammasta pentulaatikon ulkopuolisesta elämästä.

Huumaa-pentu, aikast hurja tapaus.                        Ansa ja Kaapo-veli tauolla, edes hiukan varjoa.