Olipas kiva kennelleiri tänä vuonna! Sää suosi ja ohjelmaa oli just sopivasti, jotta ehti myös ihan vaan olemaan ja seurustelemaan kavereitten kaa. Sitten koirakohtaisia leiritunnelmia:

Bondi sai loman ämmistä ja lepäili kotona hemmoteltavana miesseurassa. Oli kuitenkin melko onnellisen oloisesti vastassa kun tultiin kotiin, aika pelottavaa saada 38 kiloa vyöryvää massaa täydessä vauhdissa syliin, ei aikomustakaan pysähtyä, vaikka pieni ruskea oli jo pureutunut rakastavasti sedän korvaan:)

Kompa oli mukana, kun ei sitä oikein voi hoitoonkaan yön yli jättää. Lauantai meni oikeinkin mukavasti ensin lenkillä tutussa Kami/Ledi -porukassa, sitten pientä hengailua ja käytöstreeniä toisten treenatessa ja lopuksi vielä uimassa Kaapo-enon, Inton ja Entti-veljen kanssa. Yönkin se nukkui hyvin, toisin kuin minä. Oli ihmeen kylmä ja molemmat pennut halusivat viereen viltin alle. Autossa on muutenkin hieman ahtaat makutilat ja ei oikein uni tullut, kun otukset sätki kyljessä unissaan. Sunnuntai alkoikin sitten Kompan osalta huonommin, kun Ansaa otti päähän, että kävin Kaskun kanssa aksaamassa ja se päätti purkaa patoumansa tyttäreensä. Aika nopeasti sain tilanteen loppumaan, mutta en viitsinyt jättää niitä yhdessä autoon, vaan vein Ansan häkkiin kentän laidalle. Tämä oli ilmeisesti liikaa Kompalle ( + unohdin antaa sille aamulääkkeen, voiskohan olla myös jotain vaikutusta?) ja se ei koko päivänä suostunut rauhoittumaan autoon, kuten se yleensä tekee. Ilmeisesti Kaskun seura ei riitä, vaan siellä on jommankumman vanhemman oltava mukana. Siis Bondi mukaan seuraavaan reissuun, vaikka sitten meillä on vielä ahtaampaa. Ekan kerran tuli hiukan vahinkoa autoonkin, vaikka just olin illalla ollut ääneen onnellinen, ettei mun koirat ole ikinä autoa hajottaneet. Sivuoven alaosan tiivisteet ei oikein tykänneet Kompan yrityksistä päästä ulos, mutta luulen, että sain niitä paikkailtua riittävästi, jotta vedet pysyy ulkona. Koitin sitten laittaa Kompan häkkiin, mutta sieltäkin se yritti ulos ja tuloksena hirveä huuto ja turvonnut kuononselkä kun alaleuka oli taas jumissa kaltereiden välissä. Onneksi kaverit oli valppaina, vaikka itse olin metsässä jäljellä ja pelastivat raukan vankilastaan. Sen olis niin hyvä olla vaan kotona, mutta se saa luvan kestää nyt nämä pari kesäreissua. Luulen, että mitään ongelmia ei ole, kunhan otan suosiolla ison kultaisen mukaan lapsenvahdiksi.

Ansa pääsi leirillä kaikkein helpoimmalla, se vaan juoksenteli iloisena, oltiinhan me sen pentukodissa, jossa sen ei tartte esittää suurta kuningatarta. Paitsi ihan hiukan vaan sille nuorisolle, jota sinne oli jostain käsittämättömästä syystä kutsuttu mukaan :) Lauantaina aksattiin yhdet treenit ihan kivasti ja sunnuntaina ajettiin verijälki. Viimeksi kun olen jäljen sille tehnyt, joskus kauan sitten, se oli tosi varovainen ja epäilevä, mutta nyt eteni ihan kivasti, ei oikein kylläkään tainnut ymmärtää mitä oli tekemässä, mutta ihan kehityskelpoisen näköistä menoa, jos vaan viitsis alkaa treenata. Ja ehkä viitsiikin.

Kaskulla olikin sitten enemmän ohjelmaa. Se aloitti jo perjantaina käymällä ekan kerran lampailla. Kyllähän se jotain taipumusta väläytteli, mutta itse vaan huokailin sitä työn määrää mikä olisi edessä, jos sitä meinaisi viedä eteenpäin. Aika hassua oli, että se ei ollut milläänsäkään lampaista. Ei kiihtynyt niistä, ei pelännyt niitä, liikkui niiden ympärillä ihan kuin olisi ennenkin sellaisia nähnyt. Harkitaan nyt tarkkaan, jatketaanko me paimennusta, vai keskitytäänkö helpommin treenattaviin lajeihin. Lauantaina tokoiltiin hiukan. Perusasentoon halusin oppia, se on ihan lähtökuopissa, kun mulla ei meinaa riittää kärsivällisyys ja Kasku ei edelleenkään ole riittävän kiinnostunut mun tarjoamistani nameista, jotta se tarjoaisi reippaammin asentoja ja me taidetaan latistaa toinen toisemme tekemistä. Kotona sain nyt tehtyä pari ihan hyvää treeniä, mutta parempia nameja tarttis löytää. Toisena juttuna halusin tehdä ruutua, tai siis meidän kohdalla kosketusalustaa, ongelmana vähän sama kuin perusasennossakin, vauhti puuttuu. Ja kuten muutenkin tokossa, mun pitäisi ensin itse löytää innostus lajiin, jotta oikeesti haluaisin löytää keinoja saada koira toimimaan. Harkintaan tämäkin asia. Sunnuntaina Kaskukin ajoi jäljen ja enpä ole nähnyt sen koskaan tekevän niin rauhallisen varovaista työtä. Oli vissiin hiukan jännää eikä koskaan tiennyt mitä seuraavan puun takaa hyökkäisi. Välillä piti käydä keräämässä rohkeutta mun selän takaa ja sitten takaisin jäljelle. Loppua kohden alkoi sujumaan reippaammin, paitsi, että kaatona oleva namipussi oli myös aika hurja (eikä tullut edes yllätyksenä, olis pitänyt jotain muuta keksiä sinne palkaksi). Teki melkein paremmin töitä kuin Ansa, tästähän vois oikein innostua, vaikka työläs laji on tämäkin. Illalla käytiin vielä lopettamassa pentuaksakurssi ihan kivalla menolla. Mua vaan alkoi hieman pelottaa, että kun mä nyt olen kuusi vuotta opetellut ohjaamaan aliohjautuvaa koiraa, meneekö seuraavat kuusi vuotta siitä poisoppimiseen. Kun nyt kyllä kääntyy! Ainakin vielä puolivuotiaana. Palataan asiaan myöhemmin, me pidetään nyt jonkin sortin aksatauko, kun seuraavaksi tarttis saada rimat ylemmäs, toi tulee jo ihan reikäpäänä 20 senttisistä läpi.