Melkein viikko kotiiinpaluusta, pitäisköhän saada tää juttukin jo loppuun?

Lauantaiaamuna jätettiin hyvästit Josselinille ja ajettiin taas kohti pohjoista. Koska hotellista ei yllättäen (tai eipä kai Ranskan aukioloajat enää tainneet pahemmin yllättää) saanutkaan aamiaista, kurvattiin täydentämään omat ruokavarastot supermarkettiin. Miksiköhän niissä muuten haisee ihan hirveän pahalle? Suklaata löytyi taas ostoskassista ja croissantit, tietysti. Niitä syömään pysähdyttiin jonnekin melkein kanaalin rannalle, tai taisi siitä vielä olla melkoinen matka sinne, mutta meren äärelle kuitenkin.

Sitten rannikkoa hipoen oli tarkoitus ajaa Le Mont St Micheliin, mutta hiukan taisi tulla ylimääräisiä mutkia, kun ei aina oltu navin kanssa samaa mieltä. Perillä otettiin heti huone, hiukan karumpi kuin aiemmat, mutta oli kylpyhuone kuitenkin hiljan uusittu. Vessa taas ei, pelottava laitos. Ekassa hotellissa tais olla sellainen laivan hyttimäinen vessasysteemi, mutta muissa sitten vessa on ollut eri huoneessa kuin käsienpesumahdollisuus, meistä hiukan outoa.

Käveltiin pienessä tihkusateessa katsomaan linnaa. Paikalla oli muutama muukin ihminen, millaista täällä mahtaa olla kesällä? Melkein alkoi ahdistaa, kun oli siihen mennessä oltu niin väljästi joka paikassa. Hieno paikkahan se oli, vaikka paremman näköinen melkein niissä kuvissa mitä siitä oli aiemmin nähnyt. Johtui varmaan osittain ihmistungoksesta, kauppakujalla oli oikeesti ahdasta ja hiukan jäi harmittamaan, kun ei saanut aikaiseksi ostaa mitään. Pari ihanaa huivia sinne ainakin jäi, kun mä vaan olen niin huono shoppailija. Nälkä kävelystä kuitenkin tuli ja kun se aamupalakin oli jäänyt pieneksi, niin löydettiin sitten läheisestä pikkukaupungista pitsapaikka ja palattiin oman huoneen rauhaan syömään. Aika hyvää se olikin, varmaan eniten maustettua ruokaa, mitä koko reissulla sain. Vaikka olis siihenkin kyllä lisää sopinut. Iltakävely vielä valaistua linnaa kuvaamaan ja siinähän se päivä oli.

Varpusia oli paljon, muuten näin reissun aikana ihan normilintuja, kuten peipponen, västäräkki, mustarastas ja erilaisia kyyhykyjä ja haukkoja. Joidenkin kasvien nimet olis ollut myös kiva tietää, voihan niitä koittaa netistä etsiä.

Pienen pieni hautausmaa vaikutti olevan ihan nykykäytössä.

Ja autot voi näppärästi laittaa vinoparkkiin peräkkäin. Aika uutta vaikutti kyllä autokanta Ranskan teillä olevan. Mitä nyt joku harmaahapsinen mummo välillä vanhalla rellulla pikkuteillä edessä mateli.

Sunnuntai oli varattu matkapäiväksi kokonaan ja aamupalan, viimeiset kunnon kahvit ja croissantit,  jälkeen lähdettiin heti kohti Orleansia. Löydettiin taas muutaman kurvin jälkeen pyreneittenpaimenkoiranpentu, joka tuli meidän mukana Suomeen. Pentu osoittautui yllättävänkin helpoksi matkakaveriksi. Hiukan kyllä säälitti, kun se oli turhan iso sille varattuun laukkuun ja muutenkin oli joutunut jo reissaamaan niin monen ihmisen kautta, mutta eiköhän se siitä hyvin selviytynyt.

Lentokenttä löytyi ilman ylimääräisiä harhailuja, autokin saatiin tankattua ja sille löytyi pilttuu kivuttomasti, olin oikein yllättynyt, miten hyvin kaikki sujui. Hinku saatiin taas kunnialla koneen kyytiin, kiva kun näkee, että se tulee samaan koneeseen. Minä jouduin ihan oikeeseen kopelointiin turvatarkastuksessa, mikä mahtoi hälyttää, ei tietoa. Mutta eipä toi nyt kovin kamalaa ollut, ei jäänyt traumoja, enkä tuntenut olevani hirvee terroristiepäilty.

Katja, Pennu ja Hinku, pian päästään kylmään, märkään kotimaahan.

Kiva reissu, vois vaikka uudestaankin lähteä koiran kanssa johonkin. Itävaltaan vaeltamaan, oisko hienoo hei!