Onneksi olen pessimisti näiden sähköisten(kin) juttujen suhteen:  vaikka blogista hävis kuvat, on mulla kaikki kopioituna wordinä, 194 sivua juttua KUVINEEN. Varmuuskopioituna. On siinä sitten luettavaa mummoihimisenä, perhoskoira sylissä, kiikkustuolissa. Tulee sillekin ehkä joskus käyttöä.

Ja jatketaan hiukan lisää kritisointia. Miksi, OI MIKSI? pitää hyvin toimivia asioita mennä muuttamaan. Mulla palaa pinna jo kun lähimarketti vaihtaa hyllyjärjestystä, niin hiukset meinas lähteä päästä kun huomasin ensin tämän kirjoitussivun muuttuneen ja nyt vielä YouTubekin on erilainen. Että ihan menee arvailuksi miten noi videot tulee täällä näkymään, vai tuleeko ollenkaan. Ja äsken huomasin YouTubessa linkin, jolla voi ladata videoita peruslatausohjelmalla, hieno juttu, mä tykkään perusjutuista. Harmi vaan, että nyt se peruslatausohjelma ei suostu latautumaan.

Sitten heinäkuun kohokohtiin. Agirotuhan jäi meiltä tänä vuonna väliin, mutta sen korvasi reippaasti mukava Kokkolan Klag-reissu Maijan ja poikien kera. Bondi sai Ledistä painikaverin, ihmeellisesti vanha äijä jaksaa, mutta edelleenkään en oikein ymmärrä miksi juuri Led on niin siisti tyyppi, muiden kanssahan pappa ei juurikaan enää vaivaudu leikkimään. Kompa taas käyttäytyi yllättävän fiksusti, kyllähän se vieraille rähjää, mutta olin odottanut että se on hankala Ledinkin kanssa. Hämmästyttävää kyllä, nyt riitti pari peräkkäistä kunnon ravistelua selätyksineen ja neiti taisi todeta, että Ledin kanssa voi hengailla sovussa, remmissäkin. Tässä asiassa en enää edes yritä kauniita otteita, kovaan kalloon uppoaa kovat otteet paremmin.

Kokkolassa sää suosi melko kivasti, nurmikenttä ei ollut liian liukas. Koirakin olisi pysynyt pystyssä, jos ohjaus olisi ollut ajoissa. Perjantain radalta nolla, vaikka taukoa olikin takana reilu kuukausi.

Klag A

Lauantain ekalla sitten hypeltiinkin kontakteja, suoraan verrannollisesti lähdöstä varastamiseen, tuloksena 15. Tästä ei ole videota, kun melkein satoi.

Lauantain tokan alkuun olen tyytyväinen, vaikka se taas varastikin. Noita ysikymppisiä alkuja on paljon ja toi taitaa toimia meillä parhaiten, kunhan vaan uskallan lähteä liikkeelle ajoissa. Muuten kiva rata, Ansa vaan hakee turhankin tehokkaasti kepit väärässä kohtaa, siitä hyl. Kontaktit nyt kuitenkin ok, eli ei sitten ehkä liitykään varastamiseen.

Klag C

Sunnuntain eka oli melkoista pelastelua ja tosi pitkään selvittiinkin. Melkoisesti jäi harmittamaan ettei usko riittänyt viedä koiraa vielä hypyn taakse kohdassa ennen A:ta, hyvin olisi näköjään ehtinyt.

Klag D

Hyppyrata olikin sitten meille mahdoton tehtävä: putki putken perään ja kun Ansahan ei mun ohjeita juurikaan putkesta tullessaan kaipaa, niin vauhti kiihtyi melkoiseksi ja meno oli ihan kamalaa. Laitan vain alun tähän, jotta voin jakaa ihmetykseni: siis miksi se, muistaakseni kisan ainoana koirana, valitsee tuon ulomman putken? Molemmat putken näkyvät suorasta putkesta, ja jos koira vaan haluaisi tulla kohti ohjaajaa, oikein menisi, mutta eihän meidän Ansa. Päinvastoin, se näyttää oikein hakevan sen ulomman. Ja varastaminen onkin sitten ollut taas treeneissä erityisseurannassa. Onneksi Ansa on ainakin tähän mennessä ottanut nopeasti, vaan ei pysyvästi, opikseen vähästä muistuttamisesta.

Klag E, alku

Heinäkuussa käytiin myös kahdessa paimennuskokeessa ja jouduttiin toteamaan, että myös meiltä voivat lampaat kadota. Kisapelto oli tällä kertaa jotenkin ahtaampi ja varikot olivat lähempänä, lieneekö tällä sitten vaikutusta asiaan. Hakuihin olen tyytyväinen, ei olisi PPR jäänyt tällä kertaa siitä kiinni. Ekassa kisassa lampaat saivat poispäinajossa turhan paljon etumatkaa ja typerä ohjaaja vielä pysäytti jo hyvään vauhtiin pysäyttämään lähteneen koiransa, idiootti minä. Tästä taas yksi kipeä muisto lisää kohtaan "näin petit koirasi". Tokassa kisassa lampaat lähti jo haun jälkeen tolpan kierrosta, kun jäin hinkaamaan oikeaa kiertosuuntaan enkä saanut koiraa tarpeeksi nopeasti pelastamaan tilannetta. Ansakin oli jotenkin poissa paimennustilasta, toivottavasti ei jäänyt epävarmuus edellisestä epäonnistumisesta. Saattaa tietysti treenaamattomuuskin alkaa vaikuttaa.

Perjantai ja lauantai meni pihakoiraleirillä rallytokoa kouluttaen ja Ansa ja Bondikin pääsivät vuoropäivinä tekemään rataa ja uimaan pikkukoirien kanssa. Hassua miten Ansa, joka on mun mielestä pieni koira, näyttikin ihan oikealta maxilta pihakoirien rinnalla. Eilen käytiin sitten Raumalla kisaamassa ja katsomassa miten lähtökurinpalautus on mennyt perille. Hyvinhan se, lähdöt meni oikein kivasti, agiradat ei niinkään. Eka rata ihan hävettävän kamala, alku sellaista ympäri pyörimistä, mitä mä en osaa ollenkaan ja koira sinkoili ihan mihin sattui. Mua pelotti lähteä radalle ja se myös näkyi. Siitä aihe ens viikon treeniin. Tokana hyppyrata ja sieltä hieno nolla ja 2. sija. serti meni ekalla, harmi. Mutta rata tuntui mahtavalta, tosi sujuvaa juoksemista ja Ansa hoiti oman osuutensa hienosti. Kolmas rata olisi ollut helpohko, kerrankin olisi ollut hyvä mahdollisuus tuplaan, mutta romahdettiin sitten ihan perusvirheeseen. Piti kääntyä ysikymppinen kepeiltä A:lle, mutta kun Ansan ysikymppiset on enemmän satakolmevitosia, niin sinnehän se A:n alla olleen putken kauempaan päähän upposi. Ja kyllähän mä nyt jälkikäteen tajuan mitä olis pitänyt tehdä, mutta ei auta, tupla jää edelleen kauas kuin Everestin huippu. Taitavat varmaan kiristyäkin SM-kriteerit ennen kuin me onnistutaan täyttämään nykyisiäkään.