Tämä on Kompa ja ihan oikeesti se on tyttö, vaikka moni luulee sitä nimensä vuoksi pojaksi. Hassu juttu, musta toi on ihan neutraali nimi. Kompa pääsi tänään ekan kerran ihan itse sohvalle ja se on sitten ollutkin aika siisti paikka, siellähän ne isot koirat makaa.

Eilen hain pennun kotiin, alkumatka sujui hyvin kun Kompa sai olla kummityttö Eerikan sylissä mutta sitten loppumatkasta joutui kuljetuskoppaan jalkatilaan ja huutohan siitä tuli. Aluksi pientä vitinää, sitten kunnon ulvomista (kiva, kolmas ulvova koira, nythän niillä on tarhassa kimppakivaa) ja karjumista, siis ihan järkyttävää komentamista. Raisiossa ihmettelin huudon taukoamista ja onneksi näin katuvaloissa, että kopan ovi on auki ja ehdin napata neidin pannasta kiinni ennen kuin se ehti häipyä tutkimusmatkalle autoon, pakettiautossa riittää tutkittavaa eksymiseen asti pienelle otukselle. Syliin sitten rauhoittui ja annoin olla siinä "turvallisesti" loppumatkan.

Ansa oli ihanan iloinen jälleennäkemisestä ja alkoi heti hoitaa Kompaa, sitten hiukan leikittiin ja sitten tyhmä äiskä takavarikoi kaikki lelut ja vingutteli niitä sohvalla, ihan liian korkealla. Yö meni loistavasti, tämä hyvä puoli ilmeisesti äiti-lapsi suhteessa on, saattoivat jopa nukkua samassa kopassa, vaikka tein kompalle oman hienon pahvilaatikkolinnan. Mutta huomaan myös, että täytyy ihan erityisesti kiinnittää huomiota mun ja Kompan suhteeseen, nyt toi äiskä taitaa olla kiinnostavampi.

Nousin kuitenkin jo kuudelta, alhaalla oli vielä hiljaista, käytiin ulkona ja syötiin ja sitten rauhoituttiin vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Muuten olikin sitten melkoista menoa puolipäivää kun käytiin totuttelemassa autoiluun. Häkkiin vaan ja sitten Raisioon vetämään koulutusta. Ja karjuminen oli ihan tolkutonta! Koulutuksen jälkeen otin kaikki kolme hetkeksi ulkoilemaan ja sitten Maskusta hakemaan äitille sänky. Nyt alkoi jo rauhoittua häkkieläinkin ja Maskusta kotiin oli ihan hiljaista, ihanaa. Meidän lauma oleilee välillä niin paljon autossa, että siihen on kyllä pakko oppia.

Kotona sitten ruokaa ja nukkumaan moneksi tunniksi, taisi olla aika raskas reissu. Ilta jatkui ääniin totuttelulla, takassa paukkui tuli ja minä jopa innostuin tekemään ruokaa, kun äiti oli tyhjentänyt pakastinta ja toi poronkäristyslihaa - ja voita, en ole itse varmaan koskaan sellaista ostanut. Nam, muusia ja käristystä ja Kompakin sai hiukan raakaa poroa kun se kerran on tottunut tollaisia jahdattuja eläimiä syömään. Totesin myös, että Kompalla ja mulla on eri musiikkimaku. Radio on välillä koko ajan taustalla päällä, mutta kun mä oikeesti kuuntelen musiikkia se on tällä hetkellä ainoastaan CMX:n Aion tai Talvikuningas ja Kompalta kesti jonkun aikaa uskaltaa tulla kaiuttimien ohi, sen verran outoja ääniä sieltä kuului.

Huomenna täytyy koittaa saada hiukan parempia kuvia, että vois vertailla noihin Ansan pentukuviin. Mä tunnen itseni tosi avuttomaksi ton otuksen kanssa, ihan kuin ei olis koskaan pentua ollut, käsittämätöntä. Tuntuu, ettei noi muut ikinä ole ollut noin pieniä ja osaamattomia, eihän Kompa osaa edes lihapullanpalasta ottaa multa, apua, onko tämä nyt eka ei-ahne koira mulla, mä olen pulassa! Ja tämä muuten tosiaan huutaa ja kovin, kun koitan jotenkin rajoittaa sen menemisiä, esimerkiksi Ansan ruokakupille. Onneksi lopettaa kun ei saa tahtoaan läpi, mutta saattaa olla hiukan vähemmän nöyrä kuin Ansa, mielenkiintoista.