Hain Kaskulle paikkaa kolmesta kuvauksesta ja ajattelin, että antaa olla, jollei noista tärppää. Osittain jo toivoinkin, ettei päästä mukaan, kun se nyt on aika jännää ja hieman älytöntä ja varsinkin kallista touhua, mutta Sastamalaan sitten kuitenkin eilen päädyttiin. Matkalla jo eksyin pariin kertaan ja paikan päällä vasta olikin eksynyt olo, alkoi jännittää ihan kamalasti. Seurasin edellisen koiran testiä ja koitin arvailla Kaskun tekemisiä. Pessimistinä tietysti valmistauduin pahimpaan ja oletin Kaskun heittävän pyyhkeen kehään heti juoksu- ja sirutarkastuksen jälkeen. Mutta niin sitä vaan taas sai yllättyä.

Kun edelliselle koiralle oli ammuttu, lähdin hakemaan Kaskua autosta ja pohdin, että mites ne Ansan kanssa ovat mahtaneet ottaa pamaukset, auto oli kuitenkin melko lähellä. Että mahdetaanko päästä edes sinne tarkastukseen asti. Kasku ei ole reagoinut ääniin, muttei se myöskään ole noin läheltä kuullut ampumista. Siellä kaksikko kuitenkin odotti reippaana radalle pääsyä. Sitten vielä virittelyt ja koirahan oli ihan valmis koettelemuksiin.

Juoksu- ja sirutarkastus meni sujuvasti koiran mielipidettä kyselemättä, tossa on hännän alunen ja tosta pitäis siru löytyä, saa suorittaa, minä pidän kiinni kuonosta ja mahan alta. Sitten siirryttiin radalle. Ja ensin yllätyin siitä miten Kasku vastasi kontaktin ottoon, se suostui jopa haistamaan testiohjaajan kättä. Sitten yllätyin vielä enemmän, koira lähti häntä heiluen vieraan ihmisen mukaan, hyppi vasten ja pysähtyi istumaan kun pysähdyttiin, ihan silleen melkeen tokomaisesti. Tämän jälkeen ihanan varmaotteinen to suoritti kopeloinnin ja katsoi vielä hampaatkin, sillä aikaa kun itse vasta pohdin, että pitäiskös mun nyt varoittaa, että se ei pidä koskemisesta, voi näykätä, voi kamalaa, osaatko sä nyt varmasti tulkita sitä. Kun tästä alusta oli selviydytty näin loistavasti, multa putosi melkoinen taakka niskasta ja tiesin, että kyllä se loppukin sujuu. Kontakti ja leikki.

Sitten siirryttiin katselemaan viehettä. Ja just sitä me tehtiin, ei muuta. Siellähän se lelu vipelsi, ei olis paljoo vähempää voinut kiinnostaa. Olishan tietysti ollut hupaisaa katsella takaa-ajoa, mutta miksi Kasku olis lähtenyt ajamaan nyt, kun se ei kotonakaan lähde minkään muun kuin pallon perään pihaleikeissä. Joten ei siitä sen enempää. Ja lähes sama meno jatkui etäleikissä. Omituinen tyyppi huomattu, voihan sitä lähetettäessä juosta puoleen väliin katsomaan, mutta sitten kun ei kerran lisäohjeita tullut, ei nappaa.

Jossain tässä välissä taidettiin suorittaa kolmen minuutin paikallaolo. Alun ihmettelyn jälkeen muutama turhaumahypähtely ja sitten se siirtyi syömään ruohoa. Aktiviteettitaso.

Haalari aiheuttikin sitten hiukan rajumman reaktion, mulla on hyvin kipeä kohta pohkeessa, kun joku hiukan törmäsi siihen väistäessään. Huomattavasti oletettua paremmin Kasku kuitenkin tästäkin selvisi, sehän pelkää kotonakin kaikenlaista vaatteiden ja mattojen puristelua. Yllätys.

Räminälaitteella sujuu paremmin, kuten olin olettanutkin, äänet ei ole niin iso juttu. Menee itse tutkimaan ja toisin kuin haalarilla, missä väistää kaikilla ohituskerroilla, tässä väistää vaan aluksi. Lopuksi kävelee ihan vierestä, mikä ei näy videolla, kun kuvaaja lähti vetämään lakanaa päällensä aaveillakseen seuraavassa kohtaa. Ääniherkkyys.

Aaveilla odotin hirmuista räyhäämistä oudoille hahmoille, mutta ei, siinä se vaan katsoo, istuu ja katsoo, pöhisee muutaman kerran ja menee maahan, kun pääsee irti. Vaivihkaa koitin vilkuilla, että onko sillä sellainen sisäänpäinkääntynyt, ahdistunut "kun mä en nää mitään, niin mitään pahaa ei ole olemassakaan" -ilme, mutta ihan lunkisti se näytti olevan. Ja tuli sitten kutsusta haistamaan hyypiöt. Mielenkiintoista nähdä parin vuoden päästä luonnetestissä, miten se toimii hyökkäyksessä, löytyykö silloin puolustushalua. Miten paljon lähestyjän asenne ratkaisee, mh:ssahan tää on sellaista matalaenergistä touhua, alkaa kelpietäkin nukuttaa. Aaveet.

Sitten vielä leikkiä, missä alkaa kuitenkin jo näkyä, että liika on liikaa, hieman paineistuu ja laukauksista toteaa, että ei kiva, mutta ei kuitenkaan sentään ole pakoon lähdössä. Leikkimään en kuitenkaan enää saanut, toivottavasti ei tämän jälkeenkään ala paukuista ahdistua. Leikki2 ja ampuminen.

Että sellainen testi. Kasku yllätti tasaisuudellaan, se taisi katsoa parhaaksi olla kiltti koira, kun oli hieman jännä paikka. Kuvaajan sanoin, koira ei osoittanut aggressiota missään vaiheessa testiä, siis mun hurja hurtta ei taida reviirinsä ulkopuolella, ilman Ansan seuraa, ollakaan kovin hurja. Tosin, tänään käytiin Naantalin rannassa kävelemässä ja ihan oma itsensä se tuntui olevan, räyhäsi karvat pystyssä jäätelökiskan edessä olleelle mainoshahmolle, karhulle. Meni kuitenkin katsomaan kun hetken odottelin. Seuraavan kioskin pingviinihahmolle ei sitten kuitenkaan tarvinnut edes murista, Kasku vissiin erottaa pedot kilteistä otuksista.