Tokoiltiin taas, tällä kertaa messukeskuksen lähellä. Otin nyt vaan tempputreeniä ja jätin ohjelman tekemättä, koska Ansalla alkaa juoksu olla lopuillaan ja se on hiukan herkän äkäisellä tuulella. Aluksi leikkimistä, ottaa kyllä leluun kiinni ja hiukan kiskoo, mutta ei ollenkaan sellaisella raivolla kuin agitreeneissä. Ja kun se huomasi, että namejakin on tarjolla, lelu ei enää kelvannut palkaksi ollenkaan. Oikeastaan siis meidän vetoleikki on Ansan mielestä yksi liike, josta kuuluu saada namipalkka. Sitten istumisia, kotitreenit on mennyt perille, koska pystyi nyt istumaan liikkeestäkin ihan nätisti. Jatketaan tämän vahvistamista edelleen kotona. Kaukoissakin otin vaan istumisen, mutta pitkästä matkasta ja hyvin nousi. Paitsi ekalla kertaa kun aurinko oli mun takana ja paistoi Ansaa suoraan silmiin. Luoksetulossa hiukan hidasteli, palkan heitosta kiihdytti. Täytyy nyt ottaa enemmän tällä tavalla, että saa jo reippaasta lähdöstä palkan. Hiukan seuruuta, edistämisestä ei vaan päästä eroon. Ja enhän mä taaskaan muistanut, että tätä piti koittaa kytkettynä. Ansa pitää kyllä katsekontaktin, kai se tapitus sitten on kauempaa helpompaa. 

Yritin opettaa Ansaa hyppäämään mun käsien muodostaman renkaan läpi ja sehän oli sitten lähes mahdotonta. Ajattelin, että se olis hyvä lähelläoloharjoitus ja luultavasti onkin sitä, kun vaan edistyttäis siinä. Kun Maija piti palkkaa ja houkutteli Ansan läpi, mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut. Täytyy vaan yrittää jossain ovensuussa, ettei se pääse mistään ohi. Sitten vois koittaa myös opettaa sitä nojaamaan mun reiteen, ehkä siitäkin sais jonkinlaisen avun tohon seuraamiseen. Tai sehän on varmaan sitä imuttamista, missä me ei olla koskaan edetty yhtään mihinkään. Ja taas kokeillaan siis.