Ei oikein ole ollut kirjoitushaluja, kun tuntuu taas noita huonoja juttuja kasaantuvan sietämättömän paljon. Ja mun stressinsietokykyni on surkea, jonkun toisen mielestä pienestä jutusta, kuten työnloppumisenpelko, putkien jäätyminen, katon lumikuorma, pihan pitäminen jotenkin ajettavassa kunnossa, mä saan rakennettua melkoisen vuoren. Ja kun kaiken muun masennusta aiheuttavan perusmoskan päälle tulee vielä hirveänä asiana Kompan siskon sairastuminen, niin jatkuvasti saa olla niiskuttamassa pienimmästäkin väärästä ajatuksesta.  Tuntuu, että jo jonkin aikaa en ole ollenkaan elänyt, vaan selviytynyt päivästä toiseen. Aamulla olisi kiva ajatella muutakin kuin hetkeä jolloin pääsee takaisin peiton alle piiloon kaikkea.

Kotiasioista pääsin onneksi eroon hetkeksi kun lomailin Erjan ja Tapsan luona lammas- ja koiravahtina. Kuvia tuli hiukan otettua, lähinnä tarkoituksena yllättää Kompa jostain hyvästä asennosta, mutta tapaus taitaa olla toivoton sen suhteen.

Äiti ja tytär. Hyvin erottaa, Kompa on vielä melko löysä pakkaus Ansan rinnalla. Mutta sama terävyys alkaa kyllä nousta esiin. Hyvän alun jälkeen se alkoi pentukurssillakin jo pomottaa muita milloin mistäkin syystä, että ei tule tästäkään mitään koiratarhassa juoksijaa, mutta eipä tuo epäsosiaalisuus muita koiria kohtaan ole Ansassakaan mua koskaan haitannut.

Kolme polvea  ja lauma. Uskotteko, että Ansaa joskus häiritsee toi perskärpänen melkoisesti?

Ansa tykkää lumisukelluksesta. Ja osaa onneksi nousta ennenkuin tukehtuu.

Viikonloppuna käytiin kisaamassakin, Ansalle 4 hylkyä, ohjauksessa löytyi kyllä jokunen valonpilkahdus, mutta koko rataa ei vaan pysty pitämään kasassa. Suurimpana riemun aiheena Bondi sai ekan merkinnän yli kaksi vuotiaaseen kilpailukirjaansa, 0 hyppyradalta, vau. Nyt se oikeastaan on sitten saavuttanut kaiken mitä voin tuolla koulutuksella olettaakin. Kontaktejahan sille ei ole koskaan opetettu, mutta niiden arpomista jatketaan silti vielä jonkin aikaa.