Suuri seikkailu on takana ja kaikkihan meni hienosti! Kun siis ajattelee, mitä kaikkea olisi voinut sattua ja tapahtua. Kotona odotti kolmelta maanantaiaamuna iloinen jättiläislauma, pikku-Hinkun jälkeen kaikki kolme tuntuivat isoilta. Ja kuten olin arvannut, Ansa muisti kolmen hervottoman hillumisminuutin jälkeen, että nythän pitikin alkaa murjottaa ja sitä ei sitten enää ennen aamua näkynyt. Muutaman lomapäivän olisi tarvinnut lisää, jotta olisi saanut maata sohvalla kattoa tuijottamassa ja keskittyä ihan vaan siihen, mitä tuli koettua. Nyt ei oikein ole ehtinyt muuta kuin raivata työpöytää. Vaikka ihmeen hyvin kaiken tänään jo sain järjestykseen.

Reissukertomusta tulee pätkissä, kun ei aika muuhun nyt riitä. Kamerasta löytyi läjä epätarkkoja, harmaita otoksia, niistä saatte nauttia. Parempia juttuja ja kuvia löytyy Katjan sivulta, linkki tai joku sen tapainen saattaa löytyä tosta vierestä, jos sen sinne osaan laittaa.

Seurue Hinkuu, Reinot, Katja ja Mia odottavat kentällä matkaan pääsyä.

Kone pysyi ilmassa ja Pariisiin päästiin koko poppoo. Autoksi saatiin Ford C-Max, aikast hieno, siis Fordiksi. Katjan mielestä se oli tosi iso auto, mun mielestä ihan vaan auto. Mutta oli koko mikä tahansa, oli sen kanssa aika hurja Pariisissa ajella. Hyvin Katja kuitenkin selviytyi ulos kaupungista, ilman navigaattoria oltais kyllä oltu hukassa.Oltiin varmaan hyvään aikaan liikkeellä, koska liikennettä ei ollut missään kohtaan ihan hirmuisia määriä, maaseudulla yllättävänkin rauhallista.  Ranskalaiset on ilmeisesti suomalaisia parempia kuskeja, kun siellä saa ajaa isoilla teillä 130 tai 110 km/t, pikkuteilläkin 90 km/t ja jos jotain varottavaa on tulossa, kuten lapsia tai lehmiä, niin sitten olis kiva jos hiljentäis 70 km/t. Ja kylissä ehkä 50 km/t, jos oikein on paljon risteyksiä. Eikä niitä ole vielä ehditty muuttaa liikenneympyröiksi, joita oli siis ihan joka puolella. Tuli hiukan sellainen fiilis, että ne tekivät ensin ympyrän, jotta tie ei olis liian suora ja sitten siitä yhden ylimääräisen tien sivulle, jotta näyttäisi, että siinä on mukamas risteys. Vaikka se risteävä tie ei johtaisi mihinkään.

Eka hotelli oli aika uusi, hyvä siellä oli nukkua ja aamulla ikkunasta paljastui koiraharrastuspaikka vastapäisellä pellolla.

Chartresissa siis oltiin eka yö ja aamulla lähdettiin katsomaan kaupunkia ja katedraalia. Sitten jatkettiin kohti länttä ja saatiin vihdoin syömistäkin paikallisesta "ABC":stä. Syömiset oli sellaista kaksi kertaa päivässä jotain kunnollista ja loppuaika suolakeksejä ja suklaata, hyvin pärjäsi sillä. Itse asiassa paremmin kuin kotona, ainakin jos kysyy mun mahalta. Mitä lie työstressiä ilmeisesti.

Sitten kohti Loudeacia, missä seuraava majoitus odotti. Hotelli oli mäkkärin vieressä, pihassa kukki keväiset pensaat. Sää oli kuulemma alkuviikon poikkeuksellisen lämmin, loppuviikosta päästiin sitten lähemmäs normaalia keliä. Yöllä käytiin nollassa, päivällä yli kymmenessä asteessa, sopi meille hyvin. Ja muuten, mäkkärissä ei syöty kuin kolme kertaa.

Meidän ranskaa puhuva menopeli.

Matkalla todettin myös, ettei navigaattori lataa edessä olevasta tupakansytkäristä, hienoa. Hiukan ehdittiin hermostua, mutta onneksi oltiin jo Pariisia väljemmillä seuduilla. Ja kun tiistaiaamuna huomattiin, että sentään takaosassa oleva pistoke toimii, helpotti hiukan. Lisäksi auto päätti alkaa puhua meille kaikenlaista, näyttöruudun kautta siis, tietysti ranskaksi. Ja ohjekirja oli ranskaksi, niin ei siinä sitten auttanut kuin saada jostain tulkkausta, että uskalsi jatkaa ajoa. Tietää seuraavaksi hyvän syyn ottaa sanakirja mukaan, ei sitä muuhun tarvitse, mutta että auton selityksien ymmärtämiseen.

Maanantai-iltana treffattiin myös Indy-sulhanen perheineen, syötiin emännän laittamaa ruokaa ja oltiin reippaan sosiaalisia englanniksi. Ja taidettiin kaikki kolme huokaista syvään kun päästiin illalla hotellihuoneeseen nukkumaan.

Hinku sanoo, että morjens poitsu, mitäs jos me ihan vaan tälleen valssattaisiin ens alkuun, katotaan sitten sitä saatille pääsemistä joku toinen päivä.