Ei ole jatkunut hyvä meno aksassa, mutta saatiin sentään hiukan lohdutusta hieman yllättävältä suunnalta: paimenkoirayhdistyksen paimennuskisoista. Joskus syksyllä on viimeksi lampaita nähty, mutta ajattelin kuitenkin mennä kokeilemaan kylmiltään, koska a) tähän aikaan kesästä sinne ehkä vielä mahtuu mukaan ja b) kiinnosti nähdä mitä Ansa muistaa touhusta.
Ja muistihan se ja minäkin, kun oikein ohjaajaakin kehuttiin. Alkuun helppo 60 metrin haku, jossa menin lähettämään vajaasta puolesta välistä. Ei mitään esteitä tiellä, vain hiukan toista isompi tolppaäijä vasemmalla, jonka vuoksi meinasin jo vaihtaa lähetyssuunnan. Ihme etten sitä tosiaan tehnyt, koska mullahan on tapana aina jollain tapaa pilata Ansan homma, olin jo asettanut sen lähtemään tolpalta vasuriin ja siitä kun sitten olisinkin vaihtanut sen oikeaan, niin enpä olisi mitään oppinut aiemmista mokista. Mutta nyt siis kuitenkin vasen ja hienosti etäältä lampaiden taakse. Hakukaari 15/20
Sitten se kamala kaaosvaihe kun koko poppoo rynnii kohti. Ansa on aina saanut nostaa pysähtymättä, koska sillä on ollut puutetta voimasta treenilampailla. Ja kisoissa se nyt sitten kostautuu. Koita siinä sitten olla tolpalla ottamassa haltuun laumaa ja ohjaamassa niitä kiertämään oikeaan suuntaan. Ansa oli hyvin kuulolla ja sain sen maahan hyvissä ajoin, lampaat rauhoittuivat tolpalle ja sitten päästiin muutaman kiemuran jälkeen poispäinajoon kohti ekoja portteja. Nosto 5/10 ja kuljetus ohjaajalle 6/20
Kuljetus hienosti, Ansa on tässä aina hyvä ja nyt oli tosi kivat lampaat. Sitten vielä häkitys. Siinä hiukan epätarkkuutta, koska lampaat lähti tulemaan ennen kuin sain portin kunnolla auki. Mielestäni olin jättänyt koiran väliin, mutta eipä se siinä ollut, kun selkäni käänsin. Tarkkuutta tässä, niin ei tule viime hetken kommelluksia. Kuljetus 25/30 ja häkki 7/10
Yhteensä 58 pistettä, 2. sija. Ja varsin onnellinen ohjaaja ja koira, Ansa oli ihan liekeissä. Tämä oli oikein hyvä treenilähtö "virallista" koetta varten, ilmoittauduttu on! Pohdittavana on vielä, että pitäiskös myös treenata. Mutta kun treeneissä tulee liikaa niitä seis-tilanteita, joita en halua enää yhtään Ansalle. Sen pitää uskoa pystyvänsä mihin vaan, suuri, vahva paimen. Vaikka aika hassulta se siellä bortsujen joukossa näytti, mun ihana suklaasilmä tappijalka.
Pitkästä aikaa jäi tosi hyvä fiilis kisoista, kun nyt vaan saisi samanlaisen vireen itselle seuraaviinkin koitoksiin. Vaikka ei se ohjaus videolta näyttänytkään ihan niin hyvältä kuin muistikuva oli, niin pahempaakin on nähty.
Ekana hyppyrata, Ansa on kuuliaisella tuulella, mutta yksi rima alas, kun ohjaaja valssaa hätäisesti.
Toka radan jälkeen oli ihan voittajaolo, ohjaaja näet liikkui! Puomin kontaktin tekoonkin oli kaikki mahdollisuudet, mutta siitä sitten kuitenkin päästin Ansan karkaamaan, kun jännitän edelleen noita kontaktilta putkeen vientejä.
Seuraavalla radalla sitten unohdinkin meidän pääsäännön noissa tilanteissa eikä mieleenkään tullut rataantutustuessani, että A olis tarvinnut tehdä toiselta puolelta, koska Ansa nyt vaan ottaa sen putken pään, jonka suuntaan olen kääntynyt, koska katson kontaktin.
Edellisen viikonlopun kouluttajakoulutusasiat pyöri mielessä: ohjaa koira kohti ponnistuspaikkaa, ei estettä, katse koirassa tai sen puolella koko ajan, liiku, liiku, LIIKU!
Bondi aloitti viime viikolla Balance-tunnit ja se tykkää tosi paljon. Sen mielestä varmaan tosi helpolla ansaittua ruokaa, kunnhan nyt hiukan seisoo jonkun tyynyn päällä, nostelee kinttujaan rimojen yli ja astelee laatikolta toiselle. Helppohan noita juttuja olisi kotonakin tehdä, mutta jotenkin on ihana käydä senkin kanssa taas jossain, kun meinaa tytöt viedä kaiken ajan. Jossain aiheessa ajattelinkin, että jos kuitenkin Ansan kanssa osallistuisi, mutta itse asiassa taitaisi olla aika paljon vaikeampaa, Bondi kun tekee kaiken tosi rauhallisesti ja varmasti kun taas Ansa räjäyttäisi kaikki välineet pitkin huonetta ja tekisi sata asiaa ennen kuin ehtisin palkata tai sitten sitä alkaisi ahdistaa ja siitä tulis ihan taikinakasa.
Kompa on edelleen oma ihana itsensä. Muutaman kerran olen uskaltautunut sen kanssa metsäilemään, liina perässä, koska jännittää ihan hirveästi, että se häipyy. Mutta se on oppinut luoksetulon ja käy ihan pyytämättäkin välillä mua moikkaamassa. Pääseehän se sitten välillä Kamin ja Ledin metsään juoksemaan tai eilenkin käytiin Paimiossa kasvattajaa moikkaamassa, sielläkin uskallan sen päästää menemään. Valeraskaus taitaa taas vaivata, muutamana iltana se on kovasti tehnyt pesää kuusien alle, mutta tullut sitten kuitenkin yöksi sisälle ihan kutsusta tai ainakin viimeistään kun olen pilleripurkkia rapisuttanut. Eli on se johonkin juttuun erittäin ehdollistunut. Sen remmikäyttäytyminen on jopa parempaa kuin Ansan, se reagoi ainoastaan koiriin, Ansa taas on mennyt huonommaksi kaikkien autoa hitaammin kulkevien ohituksessa. On kai se aina sellainen ollut, sinkoillut ja väistänyt ojaan, mutta nyt on rohkeus tainnut kasvaa, kun meinaa syöksyä ihan kohti. Kurinpalautuksen paikka. Mutta Kompa ei välitä fillareista tai ihmisistä mitään, siinä se hölköttää rennosti Bondin rinnalla. Se on vaan niin ihana koira, hetkeäkään en ole katunut, että annoin sille vielä mahdollisuuden.
Ponnistusvoimaa löytyy ja korkealle päästään, mutta ponnupaikka on aika usein hukassa.
Selkälihastreeniä.
Bondilla on asennetta ja sen mielestä kepit on ihan liian helpot, niihin vois lisätä hyppyrimat joka väliin.
Ansa oli kameraa nopeampi, mutta esitteli kuitenkin kontaktitaitojaan, kyllä se treeneissä osaa.
Pääsiäisen seitsemän starttia takana, tuloksena 5 hyllyä, 0 ja 10. Tämä on ihan uskomaton laji, niin huonosti kuin meillä jatkuvasti meneekin, taas jäi kuitenkin tämän päivän ratojen jälkeen hirmu polte päästä uudestaan kisaamaan. Aina jotain menee pieleen, mutta sitten kuitenkin jotain aina myös onnistuu ja sitä täydellistä rataa vaan jaksaa edelleenkin hakea. Tänään tuli tuomari sanomaan kisan jälkeen, että tehtiin hieno aloitus hyppyradalla, että jos ei muuta, niin jäädään ainakin tuomarin mieleen. Ansa oli tänään kuuliaisella tuulella. Se pysähteli ennen vääriä esteitä ja kysyi, että tännekö siis halusit mun menevän. Ei kun tänne toiseen suuntaan, jos ystävällisesti tulisit ja sitten se tuli. Kunnes sitten ohjasin sen lopullisesti väärään paikkaan. Se on aika hauska otus. Joo ja aina saan myös kuulla, että miksi annan sen tehdä noin paljon omiaan radalla, mutta kun en vieläkään erota milloin olen itse tehnyt ohjausvirheen (usein) ja milloin se ihan vaan tekee itse päätöksiä (myös melko usein), niin en mielestäni voi alkaa sitä kovistella asiasta. Eli tällä jatketaan ja opetellaan edelleen itse aikaistamaan ohjausta.
Käytiin koko porukan voimin hallilla, jokaiselle jotain hiukan.
Kompa pääsi pitkästä aikaa esteille, hassua miten paljon se tykkää halliin mennä vaikkei siellä kovin usein olla käytykään, ainakaan tekemässä muuta kuin opettelemassa nätisti olemista, johon tietysti liittyy paljon palkkaa, siis siksi se tykkää sinne tietysti mennä, tyhmä minä. Harmittaa, ettei ole mahdollisuutta käydä useammin oikein treenaamassa sen kanssa, sille tekisi hyvää joutua keskittymään hyppäämiseen. Sille pitäisi alkaa seuraavaksi käyttää jotain targettia, sen on paljon helpompi hakea oikea ponnistuspaikka, kun se ei katso mun käsiäni. Täytyykin alkaa kotona opettaa sitä juoksemaan palkalle ja kokeilla sitten niin seuraavaksi hallilla.
Ansa sai taas hurvitella melko vapaasti, kun ei oikein ollut muuta suunnitelmaa kuin koittaa saada siitä järkevä valokuva. Oishan tietysti ollut järkevää hiukan uhrata aikaa ihan oikeeseen treeniinkin, varsinkin kun nyt se taas sai vahvistaa omin päin tekemistä. Ja pääsiäisenä olis seitsemän kisastarttia edessä. Viimeaikaisen keskustelun valossa tuntee itsensä ihan rikolliseksi, kun pakottaa koiransa noin paljon tekemään, tulkaa pidättämään mut. Ja muistakaa sitoa toi koira kiinni, ettei se suorita enää yhtään estettä itsekseen, kun sillä on muutenkin niin kovin rankkaa. Mutta hei, ihan oikeesti, kai koirasta jotenkin pitäisi näkyä, jos kisamäärä on liian suuri.
Bondikin pääsi hiukan hyppimään, sillä vaan tuntuu taas olevan korvissa enemmän vikaa. Heti kun hyppää, alkaa ravistelu. Taitaa taas mennä sapuska vaihtoon. Mutta kivaa oli silläkin, en muistanutkaan miten taisteluhaluinen se on, sormessa ikävä haava muistutuksena. Ei meinannut enää putket löytyä, kun piti vaan niin paljon kytätä mua ja palkkaa. Eli treeniä vaatii pappakin, ennen kuin voin pitää kolmiottelun hyppyradalla. Täytyy vaan suunnitella rata, jonka Ansa mahdollisesti hyllyttää, niin näillä kahdella invalidillakin on jonkinlaiset mahikset.
Ei täällä mitään kertomisen arvoista tapahdu - ihan hyvä niinkin.
Mutta laitetaan nyt edes pari kisavideota, tällaista meillä on agilityrintamalla jatkuvasti, mä ohjaan huonosti, Ansa tekee omiaan ja välillä onnistutaan. Ja nämä kaikki toistuvat yleensä samalla radalla, että saldo onkin sittten ollut komeaa HYL-riviä parilla kympillä höystettynä. Ja mehän ei kisoissa enää juostais, jos olis jotain parempaa tekemistä. Onneksi ei ole.
Ensin hiukan parempaa menoa Turussa ja Lohjalla, tulos 10:
Sitten sellaista keskivertoa, hätäilen kepeillä, mutta saan jarrutettua Ansaa hiukan seuraavalle hypylle, josta se sitten kuitenkaan päättää lähteä kiertoradalle hyllyn verran ja lopun mulle liian nopea suora onnistutaan kuitenkin jotenkin ihmeellisesti tekemään oikein:
Meinasin laittaa niitä pahimpiakin, mutta en taida kehdata, sen verran hävettävää menoa. Ja hiukan on alkanut ottaa päähän jatkuva epäonnistuminen ja se ikävä kyllä myös näkyy radalla, ei hyvä. Vaikka kuinka on kiukkuinen itselleen, tulkitaan se äkkiä koiralle vihoitteluksi. Sen verran armahdan itseäni nykyisin, että laitan ihan suosiolla kolmasosan meidän hylyistä Ansan syyksi, kun on noin itsenäinen koira, saa se kyllä kantaa osansa vastuustakin, nih. Mulla alkaa olla melkoinen lista asioita, joita ei saa radalla tehdä, jos mä osaan joskus ottaa ne kaikki huomioon, me voidaan jopa onnistua. Ja niitä asioita ei tietenkään treenata kuntoon, sehän nyt olis ihan ennen kokematonta.
Seurakoirarintamalla kaikki hyvin. Bondin selkä hiukan taitaa kyllä vihoitella ja jätän sen pois pidemmiltä lenkeiltä. Kompa kompsuttelee kuten ennenkin. Ohitustreeniä on hiukan tehty ja ihmisiä kohdatessa Kompa tarjoaa kontaktia, siis kerjää namia. Koirat taitaa olla vielä liian kiihdyttävä juttu, mennään ohi nami nenässä. Ihan liian vähän saadaan treenattua, kun yllättävän vähän koiria on liikkeellä meidän kanssa samaan aikaan. Ja ne ohituskurssit on ihan järjettömän kalliita, ei mun palkalla semmoisissa enää käydä. Jos nyt kevään edetessä kuitenkin jotain kivaa keksittäisiin seuriksillekin.
Eipä ole nyt tullut paljon kirjoiteltua, kun on ollut hiukan sanomista itseni kanssa koneella vietetystä ajasta suhteessa koirien kanssa kulutettuun aikaan. Että jos ihan oikeesti päästää suustaan ettei ehdi ehdi noiden otusten kanssa tarpeeksi tehdä, on syytä hiukan tutkia mihis se aika sitten menee. Tänään oltiin kuitenkin parin tunnin lenkillä ihanassa jo aavistuksen keväältä tuoksuvassa ilmassa ja nyt voi sitten jotain ihan luvan kanssa naputella.
Vaikka eihän meille mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Pinko lähti kotiin, Kompalla on juoksu ja Ansan kanssa agilitataan yhtä epätoivoisissa merkeissä kuin aina ennenkin. Ei siitä touhusta ota tolkkua, ollaan molemmat sellaisia tuuliviirejä tekemisissämme ettei punaista lankaa taida löytyä. Jatketaan nyt kuitenkin yrittämistä, vaikka esimerkiksi keinu vaatisi uudelleenopetuksen. Mutta mitäpä sillä niin väliä, kun ei ne keinuttomatkaan radat suju. Parhaiten taitavat mennä radat, joissa ei ainakaan alussa ole yhtään suoraa linjaa. Ja jos Ansa seisoo mun edessä mua tuijottaen ja heiluttelee häntää ennen lähtöä, voidaan samantien lähteä kotiin, siitä ei hyvä seuraa. Sen kuuluu olla jännittyneen oloinen, häntä koipien välissä rataa tuijottava, niin sitten on jotain toivoa.
Aloiteltiin taas tokoiluakin. Hain pari lasipurkkia kaapista ja ajattelin niillä kokeilla tunnaria. Toiseen kapula sisälle, toinen tyhjä, näin aluksi. Ilmaisi kivasti oikean. Ja sitten toisella toistolla toi sen lasipurkin. Mutta oli se sentään se kapulallinen. Että taisi tämäkin kokeilu loppua tähän, ainakin kunnes löydän tarpeeksi isot purkit niin ettei toi yritä niitä kantaa. Eli mallia akvaario 200 litraa. Seuraaminen ja muu perustouhu sentään sujuu melko kivalla asenteella, että jos tätä jaksais nyt hiukan taas alkaa työstää eteenpäin.
Kompan juoksu on sujunut yllättävän rauhallisesti. Pinko oli viikon verran vielä täällä, mutta käyttäytyi hyvin herrasmiesmäisesti ja Ansa hääräsi tietysti tiukkana esiliinana. Bondikin on innostunut leikkimään Kompa(lla)n kanssa, aika hurjia lumipesuja Bondi sille antaa, mutta neiti aina vaan nousee ja jatkaa innokkaasti leikkiä. Tärpitkin taitaa olla nyt ohi ja olen aika hämmästynyt, jos tästä selvittiin vain muutamalla yöulvonnalla ja ulkoilulla uljaita prinssejä odottamassa. Joita ei prinssien onneksi näkynyt, olisi niillä tainnut olla ikävä loppu, kun ei toi meirän rinsessa taitais kuitenkaan olla kovin suostuvainen.
rinsessa metsästää rinssejä
kunnes kuningatar kertoo mitä mieltä on moisesta touhusta.
Käytiin Ansan kanssa vähän radalla lauantaina. Olen saanut seurakaverilta menttaalivalmennusta ja persiiseenpotkimista vielä kisapaikallakin ja oli tosi hyvä fiilis. Radat oli kunnolla mielessä ja parilla ekalla sain koirankin haltuun, kolmannella se sitten kosti, mutta tästä on hyvä jatkaa. Outille kiitos kurinpidosta ja Maijalle videoista!
Ekana hyppyrata, Ansa kuriin lähdössä, mutta keskittyneellä ololla ei silti korvata huonoa ohjausta ja hyl ekalta putkelta. Ansa oli silti paremmin hanskassa kuin viime kisoissa.
Tokana hankalan oloinen rata vaikealla keppikulmalla ja lopun inhottavilla tyrkkyesteillä. Ansa taas julmasti kuriin lähdössä ja nollahan sieltä sitten saatiin pelastettua! Kurveissa olisi tietysti parannettavaa, nyt jäätiin kolmisen sekuntia kärjestä.
Kolmannen lähtöön en saanut jätettyä koiraa riittävän kauas meidän uusia lähtökomentoja varten ja se tapansa mukaan varasti ja sitten mentiinkin lällätellen lähes kaikki kontaktit paukkuen maaliin, tuloksena 15. Mutta mehän ollaan treenattu uutta lähtöä vasta pari kertaa, tarkoituksena saada Ansa hiukan "varovaisemmaksi" ja korvat auki, nythän se lähtee mun kääntymisestä ja päättää muutenkin mitä radalla tehdään. Ja asiaan en ole aiemmin puuttunut, koska on ollut hiukan muutakin ajateltavaa, mukamas. Ja hiukan on hirvittänyt mitä tuomari sanoo ja mitä ihmiset ajattelee, kun noin tylysti pientä viatonta koiraa kohdellaan, estetään toista toteuttamasta itseään. Täytyy nyt alkaa pitää kisapäiväkirjaa, jotta näen alkaako uudet rutiinit parantaa suorituksia.
Pieni viaton kelpie ihmettelee, miksi sitä kohdellaan kaltoin. Huomatkaa rodunomaiset keskikokoiset mantelinmuotoiset silmät.
Kompan kanssa on mennyt niin hyvin, että uskalsin asettaa sen tulikokeeseen ja Pinko tuli tänne evakkoon. Pinkon oman kodin ovat kamalan ällöttävät termiitit vallanneet. Hiukan tuntuu kyllä oudolta, että Pinko ei jaksa pentujen touhuja, kun seuraa miten kärsivällisesti se kuuntelee Kompan kiroamista suoraan korvaansa tai kun meno yleensäkin näyttää tältä, Pinko iskee korvat tötteröllä silmänvalkuaista ja Ansa perskärpäsineen vilauttaa hemaisevan hymyn:
Notkeaa menoa, sanoisin.
Kompa ei alkuun ollut kovin riemastunut pappan tapaamisesta, varsinkin kun ne treffasivat hallin pihassa remmissä. Ansakin väläytti hampaitaan, kun isukki tervehti turhan läheisesti mua. Siitä olikin sitten kiva lähteä sullomaan niitä pieneen autoon, kun matkan varrella otettiin vielä kyytiin autorikosta kärsineet Maija, Kami ja Ledi . Mutta ihmeen hyvin me kaikki kahdeksan pikku-Toyoon mahduimme, yllättäen Kompakin antoi Kamin matkustaa vieressään ja Ledi hallitsi hyvin vaihdekepin käytön. Olishan se tietysti ollut kokemus sekin, kun motarilla Maija olis joutunut sulloutumaan takaosaan erottelemaan riitapukareita. Kelpiet on kyllä tosi näppärän kokoisia otuksia ja osaavat tarvittaessa käyttäytyä oikein sivistyneesti. Seuraavana päivänä vaihtui kuitenkin isompi auto alle. Pinkokin tykkää enemmän ajaa Opelilla, siitä saa kivasti hätävilkut ja radion päälle hallin pihassa, jos meinaa aika käydä pitkäksi tai muuten vaan pitää tehdä tyttöihin vaikutus.
Talvikin sitten päätti vihdoin tulla ja tytöt pääsi lumitanssimaan. Huomatkaa puolessa välissä tapahtuva pieni virhearviointi Kompalta: pehmeä lasku päättyy terävään lumipesuun äiskän toimesta. Mutta onneksi ollaan taas palauduttu entiseen, Kompa alistuu ja tilanne ohi, tanssi voi jatkua.
Kisakausikin aloitettiin, eipä mitään järin mullistavaa sillä rintamalla. Se Ideaparkin vieressä oleva halli osoittautui juuri niin kamalaksi kuin viime kerrasta muistin, eipä taideta sinne enää mennä. Vaikka eihän se toki hallin vika ole jos mä olen surkea, mutta osansa silläkin kokonaisuudessa. Eka radalle sain kaveriksi ikävän tutun kuurosokean mää itte Ansan ja varastamisen kautta toka esteeltä mahtiloikka keskikentälle ja sieltä takaisin saman hypyn kautta, että se siitä sitten. Tokalla radallakin jouduin korottamaan ääntä reippaasti, kun likka vaan juoksee läpi ohjauksen ihan kuin mitään jarrujuttuja ei oltais ikinä otettu. Eka rima -vitosella kuitenkin maaliin, ehkä, en ole tuloksia katsonut vielä. Viime aikoina on jopa treenattu ja mielestäni vielä ihan oikeita asioitakin, mutta ei se ainakaan kisakentällä mitenkään tuntunut. Loppiaisenakin tehtiin kelpietreeneissä mukavaa rataa, tosin Ansa oli jotenkin ujon oloinen, mahtoiko vieras alusta vaikuttaa. Ehkä olis silloinkin sitten vaan pitänyt jättää tekemättä ne ihanat irtoamisjutut, mutta kun ne nyt vaan on niin kivoja ton koiran kanssa. Alkaa hiukan motivaatio tippua, jostain tarttis saada virtaa.
Se on sitten uusi vuosi ja alku näyttää oikein hyvältä. Mitään tavoitteita meillä ei ole, edes terveenä ei tartte pysyä, kun todellisuus on mitä on. Nyt kun Kompasta on tullut, sanoisin jopa, helppo koira, Bondin moninaiset pikkuviat risovat sitäkin enemmän. Mutta eihän mulla noita otuksia oliskaan jos haluaisin elämästä vaivatta päästä.
Kompa on tällä hetkellä täydellinen on/off -koira. Kun jotain tehdään, se tehdään reippaasti kuten kelpien tuleekin, kun mitään ei tapahdu, se sammuu. Mahtavaa! Liekö tuo sitten lääkkeiden vaikutusta, vai mitä, mutta en valita. Eilen leijuin hallilta kotiin, kun Kompa tekee niin hienosti agilitya. Viereisten kenttien koirat eivät häiritse, kun tehdään hommia, mutta odottaminen on sitten jo liikaa. Se menee jo pientä rataa, A, puomi, putket ja kepit käsiohjauksella menevät hyvin, mutta useamman hypyn ottaminen peräkkäin aiheuttaa välillä virhearviointeja etäisyydessä. Sitä siis treenataan jatkossa enemmän, jos vaan ehtisi joskus tyhjään halliin koulutustauon jälkeenkin. Kompan keskittymiskyky ja yhteistyöhalu on parantunut uskomattoman paljon kuukauden sisällä, mutta koska sillä on ennenkin ollut tällaisia hyviä kausia, en uskalla vielä kovinkaan paljon luottaa tilanteen pysyvyyteen. Mutta tällä mennään, koira nukkuu yön, on sisäsiisti, kohtauksia ei ole ollut ja muutenkin sen käytös on normaalia 2-vuotiaan vapaan kasvatuksen saaneen kelpien käytöstä, paljon huonomminkin voisi olla ja on ollut.
Bondista ei oikein ota selvää, se oireilee nyt korviaan, selkäänsä, etujalkojaan ja mahaansa. Kuitenkin se on innokkaasti tekemässä kaikenlaista. Välillä ajattelen, että se juuri kaipaa enemmän tekemistä, mutta en mä noiden toistenkaan kanssa ole sen enempää nykyisin touhunut. Jos nuoremmat kelpiet ovat elämäänsä tyytyväisiä, pitäisi kultsupapparaisenkin olla. Vai pitäisikö? Todennäköisemmin sen levottomuus on kipuilua, siis rimadylia kuonoon. On siinä mulla sitten jo kaksi pilleristiä ja itse kun en usko semmoisten käyttöön ollenkaan. Tai en uskonut.
Ansassa ei ole mitään vikaa. Se on maailman täydellisin ruusuntuoksuinen terävä pehmolelu. Niin ja sitä, että on hiukan pulska, ei lasketa viaksi. Minkä koira geeneilleen mahtaa.
.
.
.
.
