Käytiin Ansan kanssa vähän radalla lauantaina. Olen saanut seurakaverilta menttaalivalmennusta ja persiiseenpotkimista vielä kisapaikallakin ja oli tosi hyvä fiilis. Radat oli kunnolla mielessä ja parilla ekalla sain koirankin haltuun, kolmannella se sitten kosti, mutta tästä on hyvä jatkaa. Outille kiitos kurinpidosta ja Maijalle videoista!
Ekana hyppyrata, Ansa kuriin lähdössä, mutta keskittyneellä ololla ei silti korvata huonoa ohjausta ja hyl ekalta putkelta. Ansa oli silti paremmin hanskassa kuin viime kisoissa.
Tokana hankalan oloinen rata vaikealla keppikulmalla ja lopun inhottavilla tyrkkyesteillä. Ansa taas julmasti kuriin lähdössä ja nollahan sieltä sitten saatiin pelastettua! Kurveissa olisi tietysti parannettavaa, nyt jäätiin kolmisen sekuntia kärjestä.
Kolmannen lähtöön en saanut jätettyä koiraa riittävän kauas meidän uusia lähtökomentoja varten ja se tapansa mukaan varasti ja sitten mentiinkin lällätellen lähes kaikki kontaktit paukkuen maaliin, tuloksena 15. Mutta mehän ollaan treenattu uutta lähtöä vasta pari kertaa, tarkoituksena saada Ansa hiukan "varovaisemmaksi" ja korvat auki, nythän se lähtee mun kääntymisestä ja päättää muutenkin mitä radalla tehdään. Ja asiaan en ole aiemmin puuttunut, koska on ollut hiukan muutakin ajateltavaa, mukamas. Ja hiukan on hirvittänyt mitä tuomari sanoo ja mitä ihmiset ajattelee, kun noin tylysti pientä viatonta koiraa kohdellaan, estetään toista toteuttamasta itseään. Täytyy nyt alkaa pitää kisapäiväkirjaa, jotta näen alkaako uudet rutiinit parantaa suorituksia.
Pieni viaton kelpie ihmettelee, miksi sitä kohdellaan kaltoin. Huomatkaa rodunomaiset keskikokoiset mantelinmuotoiset silmät.
Kompan kanssa on mennyt niin hyvin, että uskalsin asettaa sen tulikokeeseen ja Pinko tuli tänne evakkoon. Pinkon oman kodin ovat kamalan ällöttävät termiitit vallanneet. Hiukan tuntuu kyllä oudolta, että Pinko ei jaksa pentujen touhuja, kun seuraa miten kärsivällisesti se kuuntelee Kompan kiroamista suoraan korvaansa tai kun meno yleensäkin näyttää tältä, Pinko iskee korvat tötteröllä silmänvalkuaista ja Ansa perskärpäsineen vilauttaa hemaisevan hymyn:
Notkeaa menoa, sanoisin.
Kompa ei alkuun ollut kovin riemastunut pappan tapaamisesta, varsinkin kun ne treffasivat hallin pihassa remmissä. Ansakin väläytti hampaitaan, kun isukki tervehti turhan läheisesti mua. Siitä olikin sitten kiva lähteä sullomaan niitä pieneen autoon, kun matkan varrella otettiin vielä kyytiin autorikosta kärsineet Maija, Kami ja Ledi . Mutta ihmeen hyvin me kaikki kahdeksan pikku-Toyoon mahduimme, yllättäen Kompakin antoi Kamin matkustaa vieressään ja Ledi hallitsi hyvin vaihdekepin käytön. Olishan se tietysti ollut kokemus sekin, kun motarilla Maija olis joutunut sulloutumaan takaosaan erottelemaan riitapukareita. Kelpiet on kyllä tosi näppärän kokoisia otuksia ja osaavat tarvittaessa käyttäytyä oikein sivistyneesti. Seuraavana päivänä vaihtui kuitenkin isompi auto alle. Pinkokin tykkää enemmän ajaa Opelilla, siitä saa kivasti hätävilkut ja radion päälle hallin pihassa, jos meinaa aika käydä pitkäksi tai muuten vaan pitää tehdä tyttöihin vaikutus.
Talvikin sitten päätti vihdoin tulla ja tytöt pääsi lumitanssimaan. Huomatkaa puolessa välissä tapahtuva pieni virhearviointi Kompalta: pehmeä lasku päättyy terävään lumipesuun äiskän toimesta. Mutta onneksi ollaan taas palauduttu entiseen, Kompa alistuu ja tilanne ohi, tanssi voi jatkua.
Kisakausikin aloitettiin, eipä mitään järin mullistavaa sillä rintamalla. Se Ideaparkin vieressä oleva halli osoittautui juuri niin kamalaksi kuin viime kerrasta muistin, eipä taideta sinne enää mennä. Vaikka eihän se toki hallin vika ole jos mä olen surkea, mutta osansa silläkin kokonaisuudessa. Eka radalle sain kaveriksi ikävän tutun kuurosokean mää itte Ansan ja varastamisen kautta toka esteeltä mahtiloikka keskikentälle ja sieltä takaisin saman hypyn kautta, että se siitä sitten. Tokalla radallakin jouduin korottamaan ääntä reippaasti, kun likka vaan juoksee läpi ohjauksen ihan kuin mitään jarrujuttuja ei oltais ikinä otettu. Eka rima -vitosella kuitenkin maaliin, ehkä, en ole tuloksia katsonut vielä. Viime aikoina on jopa treenattu ja mielestäni vielä ihan oikeita asioitakin, mutta ei se ainakaan kisakentällä mitenkään tuntunut. Loppiaisenakin tehtiin kelpietreeneissä mukavaa rataa, tosin Ansa oli jotenkin ujon oloinen, mahtoiko vieras alusta vaikuttaa. Ehkä olis silloinkin sitten vaan pitänyt jättää tekemättä ne ihanat irtoamisjutut, mutta kun ne nyt vaan on niin kivoja ton koiran kanssa. Alkaa hiukan motivaatio tippua, jostain tarttis saada virtaa.
Se on sitten uusi vuosi ja alku näyttää oikein hyvältä. Mitään tavoitteita meillä ei ole, edes terveenä ei tartte pysyä, kun todellisuus on mitä on. Nyt kun Kompasta on tullut, sanoisin jopa, helppo koira, Bondin moninaiset pikkuviat risovat sitäkin enemmän. Mutta eihän mulla noita otuksia oliskaan jos haluaisin elämästä vaivatta päästä.
Kompa on tällä hetkellä täydellinen on/off -koira. Kun jotain tehdään, se tehdään reippaasti kuten kelpien tuleekin, kun mitään ei tapahdu, se sammuu. Mahtavaa! Liekö tuo sitten lääkkeiden vaikutusta, vai mitä, mutta en valita. Eilen leijuin hallilta kotiin, kun Kompa tekee niin hienosti agilitya. Viereisten kenttien koirat eivät häiritse, kun tehdään hommia, mutta odottaminen on sitten jo liikaa. Se menee jo pientä rataa, A, puomi, putket ja kepit käsiohjauksella menevät hyvin, mutta useamman hypyn ottaminen peräkkäin aiheuttaa välillä virhearviointeja etäisyydessä. Sitä siis treenataan jatkossa enemmän, jos vaan ehtisi joskus tyhjään halliin koulutustauon jälkeenkin. Kompan keskittymiskyky ja yhteistyöhalu on parantunut uskomattoman paljon kuukauden sisällä, mutta koska sillä on ennenkin ollut tällaisia hyviä kausia, en uskalla vielä kovinkaan paljon luottaa tilanteen pysyvyyteen. Mutta tällä mennään, koira nukkuu yön, on sisäsiisti, kohtauksia ei ole ollut ja muutenkin sen käytös on normaalia 2-vuotiaan vapaan kasvatuksen saaneen kelpien käytöstä, paljon huonomminkin voisi olla ja on ollut.
Bondista ei oikein ota selvää, se oireilee nyt korviaan, selkäänsä, etujalkojaan ja mahaansa. Kuitenkin se on innokkaasti tekemässä kaikenlaista. Välillä ajattelen, että se juuri kaipaa enemmän tekemistä, mutta en mä noiden toistenkaan kanssa ole sen enempää nykyisin touhunut. Jos nuoremmat kelpiet ovat elämäänsä tyytyväisiä, pitäisi kultsupapparaisenkin olla. Vai pitäisikö? Todennäköisemmin sen levottomuus on kipuilua, siis rimadylia kuonoon. On siinä mulla sitten jo kaksi pilleristiä ja itse kun en usko semmoisten käyttöön ollenkaan. Tai en uskonut.
Ansassa ei ole mitään vikaa. Se on maailman täydellisin ruusuntuoksuinen terävä pehmolelu. Niin ja sitä, että on hiukan pulska, ei lasketa viaksi. Minkä koira geeneilleen mahtaa.
Tänä vuonna ei sitten kovin virallista ja hienoa joulukuvaa saatu, pitäisi aloittaa ainakin kuukausi aikaisemmin kun itse ei oikein osaa eivätkä mallitkaan ole helpoimmasta päästä. Mutta näiden yritelmien myötä
Ansalla juoksu ohi ja päästiin taas treeneihin. Putki-puomi erottelua tällä kertaa, mutta eihän siitä mitään tule. Vauhdilla jos mennään, se on putki joka kerta huolimatta mun sijainnista. Putki siis mutkalla puomin molemmin puolin. Meidän kouluttaja jo melko hyvin tietää meidän hieman poikkeavat kuviot, mutta taas löytyi uusi juttu: Ansalle ei voi laittaa nameja kontaktille. Tai varmaan vois, jos sitä alettaisiin harjoittelemaan, nyt kuitenkin kelpiestä tuli kovin epävarma ja varovainen. Ihan hurjan jännä juttu, että täältä esteeltä löytyy jotain syötävää, piti oikein mennä makaamaan ja varovasti ryömiä ja nuuhkia, että ihanko todella siinä on ruokaa. Sitten piti alkaa etsiä josko sitä sapuskaa löytyisi muualtakin ja kesti tovin saada koira taas oikeaan mielentilaan. En sitten tiedä mahtaiskohan toi pidemmän päälle alkaa toimia.
Näen kyllä meidät treenaamassa vahvemmiksi puomin ja putken käskyjä erikseen, mutta hankaluudet alkaa heti kun nämä laitetaan molemmat esille. Miten mä varmistan, että Ansa onnistuu siinä mitä pyydän? Palkatta sitä ei voi paria kertaa enempää jättää tai sitten saan suoriutua ihan itsekseni seuraavista toistoista. Luulen, että tämä nyt vaan on yksi niistä jutuista, mitä me ei ikinä tulla osaamaan, mennään tuurilla jatkossakin. Nyt onnistuttiin pari kertaa kun melkein pysäytin Ansan ja vein sen nenästä vetämällä oikeaan paikkaan. Taisi koira tosin käydä vielä puolitehoilla hämmentävän ruokahetken jälkeen.
Iltaisin on koitettu tehdä jotain aktivoivaa kaikkien kanssa. Bondi ja Ansa ovat taas opetelleet vetämään väliovea kiinni ja sammuttamaan valoa, Kompa on opetellut kaatamaan noutokapulan. Mä en vaan meinaa olla tarpeeksi kärsivällinen Bondin kanssa, sillä kun ei hoksottimet käy ihan samoilla tehoilla kuin Ansalla. Mutta eipä kai kultaisen otuksen tarviikaan mitään oppia, kunhan on jotain tekemistä ja palkkaa tulee. Ansa hoksasi tosi nopeasti valon sammuttamisen, katkaisija on varmaan juuri sopivalla korkeudelle, jotta sen nenä osuu siihen puolivahingossa ja siitähän se sitten lähti kehittymään. Hiukan kyllä arveluttaa, kun se selvästi sekoittaa valkoisen katkaisijan post-it-lappuihin, niillä kun on tunnaria opeteltu ja nyt se yrittää välillä tarttua hampailla valonappiin (ei siinä tunnaritreenissäkään muistaakseni lappuihin tartuttu, mutta kun toi vaan tuo kaiken, miten sitä estämään. Nyt on etsinnässä isot lasipurkit, kokeillaan niiden apua seuraavaksi). Bondin tassutekniikka on tässä kyllä turvallisempi, vaikkakin naarmuttaa seinää. Kompa on alkanut kivasti kerjäämään ja välillä jopa istuu ihan itse havaitessaan nameja mun kädessäni. Ajattelin, että kapulan kaatuminen olisi hyvin selvä keino nähdä pystyykö se kohdistamaan tekemistä poispäin namista. Ei me kovin montaa iltaa treenattu, kun se alkoi selvästi tietoisesti kaataa kapulaa. Matkaa aletaan nyt pidentää ja sitten tarttis keksiä jotain muuta sille. Jotain missä se saa pysyä jaloillaan ja liikkua, paikalla olemista vaativat jutut istumista lukuunottamatta taitavat olla liian vaativia.
Eipä tässä sen ihmeellisempää. Muutaman kerran on taas tehty pimeän ajan touhua eli esine-etsintää. Se on niin helppoa kun ei tartte lähteä pihasta mihinkään. Ansa tykkää kovasti ja kaikki esineet tulevat vauhdilla. Edes Kompan läsnäolo ei häiritse, joten hauskaa hommaa ihan oikeasti. Bondi on hiukan laiskempi. Hyvin sekin etsii, ainakin läheltä, mutta valitsee enemmän mitä tuo, metalliset jättää. Ansaan verrattuna sen toiminta vaan on välillä tuskastuttavan hidasta. Ja Kompan ollessa mukana tärkeämpää tuntuu olevan vahtia ettei Kompa vaan syö palkkoja.
Kompalle aloitettiin epilepsialääkitys, vaikkakin todennäköisyys, että tehoaa, on melko pieni. Lähinnä itselle tulee olo, että jotain on vielä yritetty. Se on ollut nyt melko hauskanen, silleen hyvällä tavalla touhukas. Bondin kanssa leikkiminenkin on taas mukana kuvioissa ja uusina juttuina on lelujen tapporavisteluleikki sekä suorilta jaloilta maahanmeno, mitä se ei ole ennen tehnyt. Kehitystä tapahtuu hitaasti. Jouduttiin kuitenkin jättämään aamuiset metsälenkit pois ohjelmasta, kun neiti teki taas katoamistempun ja se sai jäädä viimeiseksi. Ihmeesti sitä kyllä tottuu remmilenkkeihinkin aamutuimaan, kunhan vaan varustaudutaan kaikki kuin joulukuusi, ettei jäädä autojen jyräämiksi.
Ansa pitää kunnon kisatauon, ensin juoksut ja sitten seuraavia kisoja saakin odottaa ens vuoden puolelle. Meitä yllytettiin hakemaan ATT:n valmennusryhmään kun maxeista on pulaa. Taitaa tosiaan olla karmea puute, jos meidät sinne valitaan, 0-prosentti 7 ja hyl-prosentti 72. No, onpahan ainakin jotain valmennettavaa, jollei sitten jo katsota toivottomaksi tapaukseksi.
Eilen käytiin testaamassa Lohjan showlinkin halli. Tosi pitkulainen tila sekä hassu paksu ja pehmeä keinonurmi, meinasi itsellä jäädä tossut kiinni siihen rataantutustumisessa, mutta ei se mitenkään sitten varsinaisesti haitannut. Ansakin meni ihan normaalisti ja rimat pysyi ylhäällä.
Luulin olevani ajoissa paikalla, jotta ehtisin näkemään medien hypärin, mutta olivat puolisen tuntia etuajassa enkä sitten ehtinyt koiraakaan käyttämään ulkona ennen rataantutustumista. Lähdettiin vielä ihan alussa, joten pikkasen tuli kiire, joka sitten jatkui radallakin, ei päätä eikä häntää meidän menossa.
Toka radalla oli meille liian vaikea kohta, luovutin valmiiksi. Alla tosi tyylikäs ratapiirros, mutta eiköhän siitä ongelma aukea. Tarkoitus oli mennä keinu-pussi-puomi. Puomi oli täysin piilossa putken päiden välissä ja edessä hyppy imi monta koiraa. Mua pelotti sen verran, että keinu meni tietysti lentämiseksi, mistä johtuen Ansa pääsi reilusti edelle, eikä mikään auttanut, hypyn kautta putken kauempaan päähän, pariinkin kertaa, ennen kuin löytyi piilossa ollut kontakti ja loppurata taas hienosti. Nyt kokeilisin tuohon valssintapaista, pitäisi vaan mennä tosi rohkeasti edelle ja antaa koiran tehdä keinu itsekseen.
Kolmannella radalla taas vaihteeksi hyviä kohtia, alussa tosin Ansa yllättäen ei löytänyt keppejä, siitä vitonen. Tällä kertaa jätin sen myös tekemään keinua itsekseen ja juoksin edelle ja sehän menee paremmin kuin jos yritän jäädä taakse varmistelemaan. Saatiin sentään tulos ja nyt on hyvä jäädä juoksutaukoa pitämään, yhtään kisaa ei ole enää kalenterissa.
Anteeksi vaan taivaslaumalaiset, ette sittenkään saaneet pientä ilopilleriä vielä seuraksenne.
Kaikki oli valmista, aika varattu, viimeiset lenkit tehty, leikit leikitty, herkut syöty, kolme viikkoa valutettu kyyneleitä, viime päivät tulvimalla. Ja sitten mä päätän aamulla, etten usko ainoatakaan perusteluani, en edes muista enää miksi tällaiseen kamalaan ratkaisuun olin päätymässä. Niinpä me sitten töitten jälkeen lähdettiinkin shoppailemaan koiranpetejä, ihania, ja kaupunkikävelylle. Oli ihan kiva ilma.
Kaikki ollaan siis erittäin paljon hengissä, melkoisesti vaan väsyttää henkisesti koko homma. Varasuunnitelmia ei ole, katsotaan nyt mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mitä ihmettä te ihmiset vauhkootte? Ihan riläks vaan ja hommatkaa ittellenne muovipurkki, niin teilläkin on hauskaa.
Käytiin omissa kisoissa ottamassa taas vaihteeksi kolme hyllyä. Eka rata ihan luokaton, seuraaviin olin tyytyväinen, selvät omat ohjausmokat kummassakin. Ja totesin myös, ettei ole ollenkaan kiva kuunnella Yö:n suruvirsiä kisoissa, kun tarkoitus on saada ajatukset pois ikävistä asioista. Ilmankin itsemurhamusiikkia meinaa jatkuvasti olla kyyneleet silmissä. Mutta eipä kai se ole koetoimitsijan ongelma jos joku ohjaajista on lähestymässä maailmanloppua, vaikkakin väliaikaista.
B-kisassa muuten hyvää menoa ja uskallan jopa yrittää ennen hyppyjä 14-15 jarrutusta, mutta usko loppuu kesken ja koska luulen, että Ansa meinaa hypätä 15 väärään suuntaan, käännyn liian aikaisin ja koira käy koskemassa putkea. Ja olihan siellä sitten vielä lentokeinukin, ehkä sen olis ottanut jämäkämmin ilman hyllyä.
Hypäri oli ihana, sai taas irrotella. Teen yhden perusmokistani, jään pujottelemaan yhdessä Ansan kanssa, kun olis pitänyt edistää tekemään pakkovalssin tapainen seuraavalle hypylle, nyt siis hyppää väärään suuntaan.
, mutta tästä on hyvä jatkaa. Outille kiitos kurinpidosta ja Maijalle videoista!
.
