Kompan lähdöstä on pian kaksi viikkoa, se vei suuren palan minua mukanaan. Ja miten voi tuntea itsensä niin syylliseksi ja tarpeettomaksi, vaikka eivät nämä kolme jäljelle jäänyttäkään omin neuvoin toimeen tule. Murhaoikeudenkäynti on ollut pitkä ja raskas. Kun vetää itse syyttäjän, puolustuksen ja tuomarin roolit, loppuratkaisukin lienee enemmän sellainen sovitteluratkaisu, minkä kanssa pystyy jotenkin elämään. Mutta suunnilleen näin se on mennyt:

Syyttäjä: Ei ole ihmisellä oikeutta viedä henkeä täysin elinkelpoiselta koiralta.

Puolustus: Oikeutta? Tässä tapauksessa kyse oli ihmisen velvollisuudesta lopettaa koira, jonka elämänlaatu oli huonontunut sekä ennaltaehkäistä kärsimyksiä.

S: Varmoja todisteita siitä, että koira kärsisi tilanteesta, ei ole ja sen elämänlaatua olisi pystytty parantamaan, jos näin olisi haluttu tehdä.

P: Koiran elämä oli tehty niin hyväksi kuin olemassa olevilla voimavaroilla oli mahdollista ja todisteet lähes päivittäisestä kohtuuttoman suuresta stressista ovat kiistattomat.

Ja sitten siirrytään vähitellen kohti likaisia yksityiskohtia, kuten näissä oikeussalidraamoissa on tapana. Mutta antaa niiden jäädä suljettujen ovien taakse.

Olen pitkään uskotellut itselleni, että Kompa tottui hyvin työpäivän mittaiseen yksinoloon tai oikeastaan sisälläoloon, sehän sille isompi juttu kuitenkin oli. Ja illalla se oli niin helppo, nukkui vaan sohvannurkassa tyytyväisenä, kävi välillä juomassa ja palasi nukkumaan. Mutta jossain vaiheessa on pakko avata silmät sille mitä tapahtuu, kun ei ole paikalla ja myöntää, ettei pysty enää tarjoamaan rakkaalle erityiskoiralleen sen tarvitsemia olosuhteita.

Maanantaiaamuna nostin Kompan tutusta sohvannurkastaan syliini ja kannoin autoon, ei siksi, ettei se pystyisi hyvin kävelemään itsekin, vaan siksi, että halusin pitää sen oikein lähellä. Ansa tuli mukaan saattamaan tyttärensä viimeiselle matkalle. Yliopistollisessa eläinsairaalassa Kompa sai nauttia monen ihmisen huomiosta ja silittelystä, se söi paljon herkullisia maksapaloja, kun sitä juoksutettiin aivan liian tasaista käytävää ataksian toteamiseksi. Vasta ulkona lääkäri näki lieviä oireita liikkumisessa. Magneettiin tuli kiireellisempi tapaus ja saatiin vielä hetki porukalla ulkoilla ja ihmetellä kevään merkkejä. Sitten tuli aika lähteä ja Kompa nukkui syliini.

"Et ole poissa, vaan luokseni saavut mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä saan kuiskata korvaasi hyvää yötä."

 

Vuosi on alkanut harrasteissa mukavasti. Loppiaiskisoista Vantaalta nolla ja 4. sija runsaassa kisaajaporukassa, päästiin oikein palkinnoillekin, kun 5 palkittiin. Sitten Lohjalla tehtiin hyvä sarja, tupla jäi muurin palikkaan, kun valssailin myöhässä koiran tiellä. Mutta hyppyserti saatiin, eka sellainen. Sunnuntaina ajeltiin Poriin aloittamaan tokoura. Ei se nyt ihan mennyt niin kuin oli treeneissä sovittu.

Koepaikalla huomasin, etten sittenkään ollut ihan kunnolla valmistautunut. Kisakirja oli kyllä hommattu ja täytetty ajoissa, mutta olisi sen voinut ehkä varmistuttaa tuomarilla jo etukäteen, vai onkohan sallittua? No kuitenkin, siinä ahtaassa ovensuussa odotellessa tuli myös mieleen, että vaikka olin valinnut naistuomarin, niin ei sitten tullut mieleen, että mustaterrierien järjestämään kokeeseen saattaa tulla sellaisia isoja mustia koiria. Ja että ylipäänsä paikalla saattaa olla erinäköisiä, omituisia otuksia, joihin Kasku suhtautuu epäluuloisesti. Sitten vielä hallin ovi paukkuu melkoisesti, sirulukija ei meinaa toimia, karvaisemmista otuksista ei sirut löydy ennen kuin Kaskusta löytyy, koska tiedän tarkkaan missä siru on. Mutta siinä vaiheessa tuomari ei muista laittaa sitä ylös ja se haetaan vielä uudestaan, kun muut tutkittu. Sähläyksen keskellä alkaa itseä epäilyttää koiran kykeneminen mihinkään toimintaan, sen verran häntä koipien välissä se pyrkii ulos hallista. Mutta aksatreenit hallissa on tehnyt tehtävänsä. Ulkolenkin jälkeen se on ihan reippaana menossa sisälle ja kun sieltä vielä löytyy A-este odotustilasta, niin usko on palautunut. Parin kontaktipalkkaamisen jälkeen onkin aika mennä kehään luoksepäästävyystarkastukseen. Siinä ei mitään yllätystä, Kasku antaa hipaista itseään, kun saa itse lähestyä, niin ihana tämä uusi sääntö.

Paikallaolo. Kolme koiraa rivissä, Hieman yllättäen Kasku menee maahan naapurin käskystä. Mutta eipä tätä paljoa ole treenattu kavereiden kanssa. Pysyy hienosti, mahtaako se edes hengittää sfinksiasennossaan. Arvosana 8.

Seuraaminen. Odotusten mukaisesti, miten sen nyt sanoisi...ilmavaa:) Mutta kyllä sillä suurimman osaa kaaviota oli ainakin yksi tassu maassa. Ja tuomaria nauratti. 8.

Maahanmeno. Upea, nopea tippuminen. Seuraamisen vuoksi piste pois. 9.

Luoksetulo. Jee, siistii! Vino perusasento loppuun, ei kai siinä vauhdissa nyt ehdi kovin tarkkaan tähdätä, mutta ei sentään törmännyt. 9.

Noutoesineen pitäminen. Tähän neiti näppärä keksi ihan oman version, eikä ikinä ole edes vihjannut treeneissä vastaavaa. Ihan kuin se olis vitsaillut, että mitäs annoit pikkukoiralle leonbergille mitoitetun kapulan (pureskelua rajoittamaan, eikä se edes tehonnut). Kasku meni maahan heti kapulan saatuaan, pysyi siellä kapula suussa, leuka käyden koko ajan ja kun otin kapulan pois, se nousi takaisin perusasentoon. 7.

Kauko-ohjaus. Tätä on treenattu eniten, kun ekalla istumaan nouseminen on niin vaikeaa. Nyt nousi, mutta hieman vajaasti. 9,5.

Estehyppy. Kai aksakoira nyt hypätä osaa. 10.

Kokonaisvaikutus. Tuomari piti meidän esityksestä, oli kovasti hyväntuulinen sen jälkeen. Koikkaloikkiminen sais hieman vähentyä, mutta oltiin yhtä mieltä siitä, että parempi näin päin kuitenkin. Eiköhän saada tarkkuutta lisää, kun ikää karttuu ja treenimäärääkin vois ehkä hiukan lisätä. 9.

Pisteet 172, ALO1, sij. 2. Ja mikä tärkeintä, oikeus siirtyä seuraavaan luokkaan.

Neljä koiraa saa jokainen oman vinkupehmon ja hiukan syötävää sisältävän paketin. Seuraavan vartin aikana Kompan paketti pelastetaan piiloon, koska lahjan saaja nukkuu. Kaskun paketti siirtyy lahjan saajan suussa, kun se on sinne tungettu, hieman syrjemmälle, josta se on pelastettava piiloon, koska lahjansaaja ei ymmärrä kehotuksesta huolimatta avata sitä. Senioriväelle taas ei tuota vaikeuksia lahjojen avaaminen, kääreet on salamana revitty silpuksi, herkut syöty ja lelut armottoman rääkkäyksen kohteena. Bondin käydessä juomassa, peto hiipii kolostaan ja Bondin pehmo katoaa ahneempiin suihin. Kun sitten Kaskun ja Kompan paketit autetaan auki, kumpikaan ei välitä pehmoleluista ollenkaan, peto hiipii taas tilaisuuden tullen esiin ja kakaroidenkin lelut katoavat luolan syvyyksiin. Minne ne myös olisivat unohtuneet, jollei raivostuttavan vingutuksen takia olisi ollut pakko käydä tyhjentämässä luola, jotta päästiin nukkumaan. Ja aamulla puol seiska sai herätä samaan ääneen, Ansa vissiin ajatteli, että kyllä siihen aikaan joulupäivää saa jo leikkiä, eikö. Se ei hellitä, ennen kuin pillit on vaimennettu. Ja Kaskua ei vois vähempää kiinnostaa, miten siitä sellainen on tullut? Pallot ja narulelut ovat ihan ok, vaikkei se niilläkään paljon yksinään touhua.

Eilen käytiin epistelemässä ja olikin hauskat kisat, kun välillä joku jaksaa järjestää jotain erilaista. Molemmat koirat osallistuivat sekä putkiralliin, että knock-out- kisaan. Putkirallissa 15 putkea, lähdössä ja maalissa juostiin siivekkeiden välistä, joten kaikki säkäluokat pystyivät menemään sekaisin. Palkinnot jaettiin kuitenkin luokittain. Kaskulla ja Ansalla hyvät vedot, mutta molemmilla yhdellä putkella pientä epäröintiä, mikä näkyi heti ajassa. Kasku 6. Ja Ansa 8. Kisaajia 31 kpl. Pienet ruokapussit saatiin silti, kun 10 parasta palkittiin. Pudotuskisa oli taas niin jännä, tai toinen kertahan tää oli, kun tällaiseen pääsin osallistumaan. Radalla oli kohta, johon en keksinyt Kaskulle oikeaa ohjausta. Sitä kun pitää viedä pitkälle ja sitten ei ehdi seuraavaan paikkaan millään. Eikä se oikein vielä lue takaohjauksiakaan riittävän hyvin. Ja Ansan kohdalla en ilmeisesti tehnyt minkäänlaista suunnitelmaa, koska samaan paikkaan hyllytettiin, vaikka sen olisi voinut ohjata eri tavalla. Mutta ekassa parissa Kaskulle sattui kaveri, joka hylkääntyi jo meitä aiemmin, joten Kasku jatkoon. Ansa oli päässyt arvonnassa parittomana suoraan yhden kierroksen eteenpäin, mutta sen tie päättyi siis tokalla kierroksella. Kaskun kanssa vaihdoin hyllykohdan ohjausta ja hiukan tuurillakin sain sen kaukaa takaa uppoamaan oikeaan putkeen ja ehdin vielä herätä omasta hämmästyksen aiheuttamasta jäätymisestä ohjaamaan sen maaliin oikein, jatkopaikka oli meidän. Kahdella keskimmäisellä vedolla en edes tiedä miten meidän kilpapari pärjäsi, mutta finaalissa vedettiin sitten vaan nopeampina koko kisan voittoon! Näitä kisoja sais olla useamminkin, en mä noilla kertakäyttöradoilla oikein osaa heti arpoa oikeaa ohjausta, kivampi kun saa vaihtaa ja kokeilla uudestaan.

Kasku on kisannut tasaisesti, mutta pitkästä aikaa saatiin jotain tallennettuakin. Eipä paljon tuloksilla juhlittu nytkään, mutta radat oli hankalia, siihen nähden suoriuduttiin hyvin.

Ekalla mahdoton kepeille meno, mutta putkessa se ei ollut, siitä iso plussa. Ja A toimi tällä kertaa, ilmeisesti taktiikkana pitää nyt olla taakse jääminen. Ei mitenkään nopein suoritus, mutta jos nyt edes olisi joku tapa tehdä se puhtaasti ja jatkomahdollisuuksin. Edellisissä kisoissahan Kasku loikkii sieltä sitä ripeämmin pois, mitä enemmän koitan kiihdyttää eteen sitä estämään tai kääntämään jonnekin. Joten koitetaan pitää tämä jatkossa ja lähdetään sitä sitten nopeuttamaan. 10 ja 6. sija, vain 13 tulosta radalta, kisaajia lähemmäs 60, ei paha. Luulen tosin, että tältä radalta jäi sihteeriltä huomaamatta keppien jälkeinen kosketusvirhe, koska lapussa on vain pari kieltoa.

Tokassa sujuvampaa ohjausta, Kasku irtoaa kivasti, hieman liiankin kivasti. Juuri kun ehdin ajattelemaan, että miksi olen leijeröimässä tätä hyppyä koiran kanssa, joka kieltää vähemmästäkin syystä, niin nyt ei edes harkinnut kieltoa, vaan jatkoi sujuvasti kiertoradalla väärään päähän putkea. Hyvä muistutus taas, että tän koiran kanssa voi ja pitää juosta yhdessä, niin osumatarkkuus kasvaa. Ja kontaktit taas hyvät.

Hyppyratakin kivasti. Uskalsin vaihtaa keppien jälkeen puolta, siitä plussaa, mutta tietty miinusta siitä, ettei tollasta puolen vaihtoa oltu esitelty koskaan ennen koiralle. Mutta kuuliaisesti korjasi puolen sitten kuitenkin. Sen jälkeen typerä aloittelijan moka hyllyksi, mutta muuten taas tyytyväinen omaan ja varsinkin koiran etenemiseen.

Tämä Vantaan reissu kyllä opetti, että ajo-ohje pitää aina olla kirjoitettuna mukana, sähköisiin vempeleisiin ei ole luottaminen ja varsinkin niiden pudottua kartalta, on pysähdyttävä ja ihan itse ajateltava mistä tultiin ja mihin ollaan menossa. En meinaan koskaan ole eksynyt noin pahasti paperikartta/etukäteen karttaohjelmista kirjoitettujen ohjeiden aikana.

Ei pitäis aina uskoa viisaampia. Ipadin verkon jakamiseksi läppäriin tarvitaan jotain ihmejuttuja, muka. Joten, kun ne ei enää toimineet, luovutin. Ja koska mun blogi ei tykkää mun tabletista, vaan näyttää mm. kuvat miten sattuu, en oo viittinyt mitään kirjoitella. Nyt kuitenkin hain ihan ite tietoa asiasta ja eka hakutulos tuotti tuloksen: ihan vaan työntää hän sen lataamiseen tarkoitetun usbipiuhan laitteiden väliin, niin johan toimii. Ei voi taas muuta kuin ihmetellä miten heppoisin perustein tietoliikenneinsinöörin papereita jaellaan.

Auto alkaa valmistua, en viittinyt kuvia kääntää, koitan muistaa ottaa uusia, kun seuraavaksi paikalla käyn. Kovasti odotan, että pääsee kokeilemaan mitä tuli hankittua. Eihän unelmien toteuttaminen koskaan ole ihan järkevää, niistä menee silloin paras hurmio, mutta tää on ehkä kuitenkin aika kiva juttu.

Muuten suurin uutinen on tämä

Pikkasen meinas alkaa jännittää, kun ekana lähtee, tekee kohtuu hyvän nollan radalla ja seuraa sitten miten toiset saa virheitä toistensa perään. Outi vetäisi Q:n kanssa kyllä niin mahtavan radan, että olis sillä sertinkin ansainnut, mutta onneksi muisti edes melkein heti kertoa heillä sellainen kyseiseltä tuomarilta jo olevan. Ansan agilityura sai siis eräänlaisen pisteen peräänsä. Mutta eiköhän meidän nähdä radalla yhdessä hyppelevän vielä jonkun aikaa. Ens viikonlopun tavoitteeni ansaohjauksessa on huutaa ennen suoritettavaa estettä, ei vasta sen jälkeen.